Tuoteopas 2009-2010
Lannoitteet suomalaisiin oloihin
Sisältö
Yara Suomi tarjoaa viljelijöille ja metsänomistajille kattavimman lannoitevalikoiman. Siihen kuuluu 28 pelto- ja puutarhalannoitetta sekä 6 metsänlannoitetta. Lisäksi tarjoamme laajan valikoiman turveja kastelulannoitteita, täydennyslannoitteita, sivu- ja hivenravinnelannoitteita sekä maanparannusaineita. Valikoimaan kuuluu tuotteita, jotka sopivat myös luonnonmukaiseen viljelyyn.
Turvalliset lannoitteet
Yaran tuotteet ovat tutkittuja ja turvallisia. Tutkimusta ja tuotekehitystä tehdään Yara Suomen Kotkaniemen tutkimusasemalla Vihdissä, Hanninghofin tutkimuskeskuksessa Saksassa ja yhteistyössä eri tutkimuslaitosten kanssa. Tärkeää kehitystyötä on myös koetoiminta viljelijöiden pelloilla. Yara Suomi tarjoaa suomalaiselle viljelijälle kotimaisen tietotaidon lisäksi laajan kansainvälisen kasvinviljely- ja lannoiteosaamisen. Teemme maatalouskaupan ja elintarvikeketjun kumppaneiden kanssa aktiivista työtä viljelijöiden parhaaksi. Lannoitteet ovat korkealaatuisia ja niiden käytössä neuvotaan.
YaraMila-lannoitteilla pelto tuottamaan Vilja-, nurmi- ja sokerijuurikaslannoitteet Peruna- ja puutarhalannoitteet Täydennyslannoitteet Sivu- ja hivenravinnelannoitteet Lehtilannoitus Karjanlannan käyttö Kastelulannoitteet Biologiset kasvinsuojeluaineet ja kasvunedistäjät Metsälannoitteet Lannoitteiden ravinnesisällöt Ravinteiden merkitys Viljavuustutkimuksen tulkinta ja ravinnesuositukset ympäristötuen mukaan Lannoitteiden kuljetus ja käsittely Pelto kasvukuntoon FarmitNetWisu Muistiinpanoja
4 5 8 11 12 15 17 19 27 29 30 34 39 46 48 50 51
Lannoitetuotanto Suomessa
Yaran Siilinjärven tehtaan päätuoteryhmät ovat lannoitteet, fosforihapot ja maan parannusaineet. Fosforihapon pääraaka-aineet, apatiitti ja rikkihappo, tulevat omasta kaivoksesta ja yhtiön tehtailta. Uudenkaupungin ja Harjavallan tehtailla valmistetaan laadukkaita kasvinravinteita kotimaahan ja vientiin. Kokkolassa valmistetaan rehufosfaatteja ja kaliumsulfaatteja. Suomessa lannoitteita on valmistettu vuodesta 1905 asti. Yara International ASA on globaali kemianalan yritys, joka valmistaa ja markkinoi muun muassa kivennäislannoitteita, typpipohjaisia kemikaaleja teollisuuskäyttöön sekä ympäristönsuojeluun käytettäviä tuotteita. Toiminnan tavoitteena on parantaa satoja ja turvata maapallon kasvavan väestön ravinnonsaanti. Yaran osuus maailmanlaajuisista lannoitemarkkinoista on seitsemän prosenttia. Yara on listautunut Oslon pörssiin.
Yaran asiantuntijat auttavat mielellään lannoitteisiin liittyvissä kysymyksissä. Asiakaspalvelunumero on 010 215 2621.
(Puheluiden hinnat ovat 8,21 snt/puh + 5,9 snt/min (lankapuhelin) tai 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (GSM).
Lisätietoa löytyy myös internetistä osoitteista www.farmit.net ja www.yara.fi Mahdolliset muutokset päivitetään www.yara.fi -nettisivuilla olevaan tuoteoppaaseen.
2
© Yara
© Yara
3
YaraMila-lannoitteilla pelto tuottamaan
Vilja-, nurmi- ja sokerijuurikaslannoitteet
YaraMila Pellon NP
(NPKS 26-4-1-4, Se) YaraMila Pellon NP sopii maille, joiden kaliumluku on vähintään hyvä, mutta fosforiluku on tyydyttävä. Runsaan typpipitoisuutensa takia se on hyvä lannoite kevätvehnälle ja öljykasveille. Säilörehu-, kuivaheinä- ja laidunnurmien kevätlannoituksessa YaraMila Pellon NP sopii, kun fosforiluokka on tyydyttävä huono ja kaliluokka on tyydyttävä tai korkeampi. Se sopii myös nautakarjan lannan täydennykseen, kun kaliumia tulee lannasta runsaasti.
YaraMila Pellon Y 1
(NPKS 27-2-3-2, Se) YaraMila Pellon Y 1 on sopiva lannoite, kun tarvitaan runsaasti typpeä ja pellon kalium ja fosfori ovat luokassa hyvä. Lisäksi tuotetta voi käyttää karjanlannan täydennykseen tai syysviljojen kevätlannoitteena, kun on tarvetta täydentää fosfori- ja kaliumlannoitusta keväällä.
YaraMila-lannoitteet ovat NPK-lannoitteita, jotka sisältävät myös rikkiä ja hivenravinteita. Lannoitteet ovat suunniteltu ympäristöehtojen mukaan. Tasapainoisen lannoituksen avulla kasvit saavat tarvitsemansa ravinteet tuottaakseen laadultaan ja määrältään erinomaisen sadon.
Puhtaustakuu
YaraMila-lannoitteilla on puhtaustakuu. Takuussa haitallisille metalleille on asetettu raja-arvot, jotka ovat huomattavasti tiukemmat kuin lainsäädännön vastaavat arvot. Lannoitteiden raakaaineet valitaan niiden puhtauden mukaan, joten YaraMila-lannoitteet varmistavat peltomaan puhtauden myös tulevaisuudessa.
Seleeniä joka sadolle
YaraMila-lannoitteisiin lisätään seleeniä 15 g/t. Seleeniä tarvitaan jokaisella sadolle. Lisäys varmistaa riittävän seleeninsaannin niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvoinnin turvaamiseksi. Erityisen tärkeää seleenilannoitus on karjatilallisille, sillä se takaa riittävän seleenipitoisuuden kotovaraisessa rehussa.
Laatutakuu
Yara Suomi takaa, että lannoitteet sisältävät raskasmetalleja enintään puhtaustakuun salliman ylärajan verran, ja että ne säilyvät käyttökelpoisina yhden vuoden ajan, kun ne on varastoitu ohjeiden mukaan.
YaraMilan edut · tasapainoinenravinnekoostumus jokaisessa rakeessa · tasapainoinentypenlähde · kasvillekäyttökelpoinenfosfori · rikkiäjahivenaineita · seleeniä15g/t · nopearavinteidenliukeneminen · erinomaisetkäsittely-jalevitysominaisuudet · eilajitukäsittelyssä · Puhtaustakuu · Laatutakuu
YaraMila Pellon Y 2
(NPKS 24-4-4-2, Se) YaraMila Pellon Y 2 sopii maille, joiden fosfori ja kalium ovat luokassa tyydyttävä. Sen korkeahko typpipitoisuus tekee siitä monipuolisen perustuotteen viljatilalle esimerkiksi savimailla. Tuote soveltuu laidunnurmien kevätlannoitukseen, kun fosforiluokka on huononlainenhuono ja kaliumluokassa välttävä.
YaraMila Pellon Y 3
(NPKS 23-3-8-3, Se) YaraMila Pellon Y 3:n fosfori ja kalium suhde tekee siitä sopivan lannoitteen viljalle tyydyttävässä fosforiluokassa ja välttävässä huononlaisessa kaliumluokassa. Tuote sopii myös säilörehuja kuivaheinänurmille, kun fosforiluokka on tyydyttävä ja kaliumluokka välttävä tai huonompi.
YaraMila Pellon Y 4
(NPKS 20-2-12-2, Se) YaraMila Pellon Y 4 sopii esimerkiksi karkeille kivennäismaille, joiden fosfori on luokassa hyvä, mutta joilla kaliumia tarvitaan reilusti. Tuote soveltuu myös kauran lannoitukseen, kun fosforiluku on tyydyttävähyvä. YaraMila Pellon Y 4 soveltuu säilörehu- ja kuivaheinänurmille fosforiluokassa hyvä, kun kaliumtilanne on välttävähuono.
4
© Yara
© Yara
5
YaraMila Pellon Y 5
(NPKS 22-5-5-2, Se) YaraMila Pellon Y 5 sopii kevätviljojen lannoitukseen, kun fosforiluokka on huononlainenvälttävä ja kaliumluokka tyydyttävä tai parempi. Tyypillisiä käyttökohteita ovat aitosavimaat. YaraMila Pellon Y 5 sopii syysviljojen lannoitukseen fosforiluokassa hyvä. Säilörehuja kuivaheinänurmien lannoitukseen se sopii välttävässä fosfori- ja kaliumluokassa.
YaraMila Nurmen Y 1
(NPKS 20-3-5-2, Se) YaraMila Nurmen Y 1 sopii hyvin laidunnurmille fosforiluokassa tyydyttävä. Tuote sisältää nurmille tärkeää rikkiä, natriumia ja sinkkiä. YaraMila Nurmen Y 1 sopii viljoille lohkoille, joiden fosfori on hyvä ja kalium viljavuusluokassa tyydyttävä. Se on sopiva lannoite myös sokerijuurikkaalle, sillä se sisältää natriumia.
YaraMila Nurmen NK 2
(NPKS 25-0-9-4, Se) YaraMila Nurmen NK 2 on suunniteltu nurmien toiseen ja kolmanteen lannoitukseen, kun kaliumista on puutetta. Tuote sisältää nurmelle tärkeää rikkiä ja sinkkiä. YaraMila Nurmen NK 2 sopii myös muiden kasvien lannoitukseen, kun fosforilannoitustarvetta ei ole ja kalium on huonovälttävä.
YaraMila Pellon Y 6
(NPKS 18-4-14-3, Se) YaraMila Pellon Y 6 on sopiva lannoite, kun pellon fosforiluku on huononlainen välttävä ja kaliumluokka välttävä huono. Matalan typpipitoisuutensa takia se sopii kasveille, joiden typpitarve on pieni, sekä multamaille ja runsasmultaisille kivennäismaille. YaraMila Pellon Y 6 on hyvä herneen lannoite sekä syysviljojen syyslannoite, kun tarvitaan runsaasti kaliumia. Tuote sopii hyvin nurmien perustamiseen ilman karjanlantaa sekä ruokohelpikasvustojen perustamiseen ja vuotuislannoitukseen.
YaraMila Nurmen Y 2
(NPKS 20-6-6-2, Se) YaraMila Nurmen Y 2 sopii hyvin nurmien lannoitukseen fosforin ollessa punaisella ja kaliumin ollessa huononlainen tai parempi. Se sisältää nurmelle tärkeää rikkiä ja sinkkiä. Tuote sopii myös nurmen perustamiseen karjanlannan kanssa, kun fosforista ja kaliumista on puutetta. YaraMila Nurmen Y 2 sopii viljojen lannoitukseen lohkoille, joiden fosfori on huonohuononlainen.
Suomensalpietari
(NPKS 27-0-1-4, Se) Suomensalpietari on rikkipitoinen typpilannoite, joka sisältää lisäksi kalsiumia, magnesiumia, booria sekä seleeniä. Se sopii kaikkien peltokasvien lannoitukseen mailla, joiden fosfori- ja kaliumluvut ovat korkeita. Lisäksi Suomensalpietari on erinomainen syysviljojen kevätlannoite ja nurmien kesälannoite rikkipitoisuutensa takia. Suomensalpietari soveltuu hyvin sian- ja kananlannan täydennykseen starttilannoitteena, kun kasvien tarvitsema fosfori ja kalium tulevat lannasta. Lannoitteen sisältämä seleeni turvaa eläinten hyvinvointia.
Lannoitteen ja levitysmäärän valinta, vilja-, nurmi- ja sokerijuurikaslannoitteet
Typpitaso kg/ha N Suomensalpietari YaraMila Pellon NP YaraMila Pellon Y 1 YaraMila Pellon Y 2 YaraMila Pellon Y 3 YaraMila Pellon Y 4 YaraMila Pellon Y 5 YaraMila Pellon Y 6 YaraMila Hiven Y YaraMila Nurmen Y 1 YaraMila Nurmen Y 2 P K 1 0 26 4 27 2 24 4 23 3 20 2 22 5 1 5 3 2 4 8 12 5 5 4 3 7 18 4 14 23 3 20 3 20 6 6 5 6 7 9 8 7 4 5 9 YaraMila Nurmen NK 1 22 0 YaraMila Nurmen NK 2 25 0 0 0 YaraMila Juurikkaan Y 15 4 8 111 3 5 10 18 7 23 8 8 9 10 11 16 125 130 5 4 9 9 5 6 12 0 0 11 150 136 167 130 150 150 136 120 200 115 1 P 111 1 27 0 30 K 40 P 0 154 6 3 7 174 14 24 9 31 10 10 12 13 14 21 7 5 11 11 7 8 15 0 0 200 182 222 174 200 200 182 160 267 2 4 7 148 167 K 1 P 0 8 4 8 148 50 K 2 2 6 8 17 30 11 185 192 185 208 217 250 227 278 217 13 13 15 16 18 250 250 227 200 333 60 P 0 9 4 10 8 6 14 K 2 2 7 10 21 36 14 P 0 11 5 12 9 7 16 222 231 222 250 261 300 273 333 261 8 9 18 0 0 16 15 18 19 22 300 300 273 240 400 70 K 3 3 8 12 259 269 259 292 304 350 42 16 318 389 304 9 11 21 0 0 18 18 350 350 318 22 25 280 467 80 P 0 12 6 13 K 3 3 9 13 296 308 296 333 348 400 8 18 48 364 444 348 10 21 400 400 364 0 0 25 29 320 533 90 P 0 14 7 15 K 3 3 10 15 31 333 346 333 375 391 450 9 409 500 391 450 450 409 0 0 29 32 360 600 100 P 0 15 7 17 K 4 4 11 17 370 385 370 417 435 500 455 556 435 500 500 455 0 0 32 36 400 667 110 P 0 17 8 18 K 4 4 12 407 423 407 458 478 550 11 500 611 478 550 550 500 0 0 35 40 440 733 120 P 0 18 9 K 4 5 13 444 462 444 500 522 600 545 667 522 31 600 600 545 0 0 38 43 480 800 130 P 0 20 10 K 5 5 14 481 500 481 542 565 650 591 722 565 650 650 591 0 0 41 47 520 867 140 P 0 22 10 K 5 5 16 519 538 519 583 609 700 636 778 609 700 700 636 0 0 45 50 560 933 150 P 0 23 11 K 6 6 17 556 577 556 625 652 750 682 833 652 750 750 682 0 0 48 54 600 1000
YaraMila Nurmen NK 1
(NPKS 22-0-7-3, Se) YaraMila Nurmen NK 1 on sopiva lannoite nurmien toiselle ja kolmannelle sadolle kaliumtilan ollessa hyvä, sekä nurmen ensimmäiselle sadolle korkeissa fosforiluokissa, kun kaliumista on puutetta. Tuote sisältää nurmelle tärkeää rikkiä, natriumia ja sinkkiä. YaraMila Nurmen NK 1 on sopiva lannoite eloperäisille laidunnurmille keväällä fosforitilanteen ollessa hyvä ja kun kaliumista on puutetta. Nurmen NK 1 sopii myös muiden kasvien lannoitukseen, kun fosforilannoitustarvetta ei ole ja kalium on tyydyttävä tai parempi. Se sopii myös sokerijuurikkaalle, sillä se sisältää natriumia.
YaraMila Hiven Y
(NPKS 23-3-6-6, Se) YaraMila Hiven Y on peltoviljelyn täyslannoite. Se sisältää enemmän hivenravinteita ja rikkiä kuin muut lannoitteet. YaraMila Hiven Y soveltuu kaikille peltokasveille ja kaikkiin viljavuusluokkiin, joissa voidaan käyttää fosforilannoitusta. Korkean boori- ja rikkipitoisuutensa takia se on erinomainen öljykasvien ja sokerijuurikkaan lannoite. Tuote sisältää myös mangaania ja sinkkiä, joten se soveltuu maille, joiden pH on korkea.
YaraMila Juurikkaan Y
(NPKS 15-4-8-2) Juurikkaan Y on sokerijuurikkaalle suunniteltu lannoite, joka sopii parhaiten maille, joiden fosforipitoisuus on tyydyttävähyvä ja kaliumpitoisuus on huononlainentyydyttävä, tai jos edellisen vuoden naatit on korjattu. Tuotteen sisältämä mangaani varmistaa ravinteen riittävyyden mangaaniköyhillä mailla. Saatavana vain suursäkissä.
18 20 20 22 22 23 23 25 25
24 10 28 12
13 35 14 38 16 42 17 45 18 49 20 52 66 12 72 13 78 14 84 15 90
54 10 60
18 20 20 23 23 25 25 27 27 30 30 32 32 34 34
39 13 47 16 54 18 62 20 70 22 78 24 86 27 93 29 101 31 109 33 117 12 23 13 26 14 29 16 17 34 18 37 20 39
Syysvehnän ja rukiin syyslannoitukseen sopivia tuotteita
Fosforiluokka Lannoite Levitysmäärä (kun typpilannoitus 30 kg N/ha) 150 kg/ha 167 kg/ha 120 kg/ha 43 kg/ha (5,2 kg typpeä) Kevätlannoitus syysvehnälle (kun typpilannoitus 120 kg N/ha) Suomensalpietari 444 kg/ha Kevätlannoitus rukiille (kun typpilannoitus 90 kg N/ha) Suomensalpietari 333 kg/ha
12 20 14 23 15 25 17 28 18 30 20 33 21 35 23 38
21 24 24 27 27 30 30 33 33 36 36 39 39 42 42 45 45
Huonohuononlainen Välttävähyvä Korkea Lisäfosforia 10 kg/ha
YaraMila Nurmen Y 2 YaraMila Pellon Y 6 YaraMila Nurmen NK 2 Starttiravinne
13 27 16 32 19 37 21 43 24 48 27 53 29 59 32 64 35 69 37 75 40 80
Näin käytät taulukkoa: Valitse ensin typpitaso. Ruskealla pohjalla on tuotteen käyttömäärä ja sen alla ko. käyttömäärällä peltoon tuleva fosfori- ja kaliummäärä. Pidätämme oikeuden tuotemuutoksiin.
6
© Yara
© Yara
7
Peruna- ja puutarhalannoitteet
YaraMila Perunan Y 1
(NPKS 8-5-19-11, Se) Erityisesti perunalle suunniteltu lannoite, joka sopii myös kloorinarkojen avomaavihannesten, marjojen ja hedelmäpuiden lannoitukseen. YaraMila Perunan Y 1 sopii perunamaille, joiden fosforipitoisuus on tyydyttävähyvä ja kaliumpitoisuus välttävätyydyttävä.
sopii erityisesti maille, joiden fosforitila on hyväkorkea ja kaliumtila välttävä hyvä.
Perunan Kalsium Y 1
(NPKS 6-3-15-12, Se) Sopii ruoka-, ruokateollisuus- ja siemenperunalle silloin, kun halutaan nostaa maan kalsiumpitoisuutta. Tuote sopii erityisesti maille, joiden pH ja magnesiumpitoisuus ovat riittävällä tasolla, mutta kalsiumia on niukasti. Perunan Kalsium Y ei sisällä hivenravinteita, joten niiden riittävyys on varmistettava tarvittaessa lisälannoituksella.
Tärkkelysperunan NK
(NPKS 14-0-21-11) Tärkkelysperunan NK on tärkkelysperunan erikoislannoite, joka sopii myös kloorinarkojen puutarhakasvien lannoitukseen. Tuote sopii maille, joiden fosforipitoisuus on korkea ja kaliumtila huonovälttävä. Saatavana vain suursäkissä.
Varhaisviljelyn Y 1
(NPKS 8-4-16-10, Se) Tuote sopii varhaisperunan ja varhaisvihannesten lannoitukseen. Lannoitteen sisältämästä fosforista osa on nopeasti kasvin käyttöön tulevaa monoammoniumfosfaattia. Lannoitteessa on myös kalsiumia ja siksi se sopii maille, joissa pH ja magnesium ovat hyvällä tasolla, mutta kalsiumista on vajausta.
Perunan Y 2
(NPKS 10-2-24-12, Se) Sopii perunan lannoitukseen, kun maan fosforipitoisuus on korkea ja kaliumpitoisuus huononlainenvälttävä. Perunan Y 2 sopii erityisesti avomaavihanneksille kevätlannoitukseen, kun maan fosforipitoisuus on korkea ja kaliumpitoisuus on huononlainenvälttävä. Saatavana vain suursäkissä.
hyvä ja kaliumluokka välttävähyvä. Tuotteen sisältämät hivenravinteet auttavat maan ravinnepitoisuuksien ylläpitämisessä.
marjaviljelyksille, runsaasti typpeä sisältäville maille sekä fosfori- ja kaliumtäydennyksenä muiden lannoitteiden lisänä.
Puutarhan NK 1
(NPKS 13-0-11-14, Se) Sopii kesälannoitteeksi kaikille kasveille sekä kevätlannoitukseen silloin, kun fosforilannoitus annetaan erikseen tai maan fosforiluokka on korkea ja kaliumluokka hyväkorkea.
YaraMila Hiven Y
(NPKS 23-3-6-6, Se) YaraMila Hiven Y on kloorivapaa booria, mangaania ja sinkkiä sisältävä lannoite, joka sopii kaikille viljelykasveille. Perunalla ja vihanneksilla se sopii erityisesti kevätlannoitukseen mailla, joiden fosforipitoisuudet ovat korkealla. Kaliumlannoituksesta on huolehdittava useimmiten erikseen.
YaraMila Puutarhan Y 2
(NPKS 6-5-20-12, Se) Sopii parhaiten niukkaa typpilannoitusta suosiville vihanneksille sekä omenapuille ja marjakasveille. Tuotteen sisältämät hivenravinteet auttavat maan ravinnetasapainon säilyttämisessä. YaraMila Puutarhan Y 2 sopii myös perunalle, kun maan fosforitila on välttävätyydyttävä ja kaliumtila on huonovälttävä.
Puutarhan NK 2
(NPKS 9-0-28-14) NK sopii perunan ja puutarhakasvien lannoitukseen, kun maan fosforitila on korkeaarveluttavan korkea ja kaliumtila huonohuononlainen. NK sopii myös hyvin kasvukauden aikaiseen lisälannoitukseen kloorinaroille kasveille. Tuotteen sisältämät hivenravinteet auttavat maan ravinnetasapainon säilyttämisessä. Saatavana vain suursäkissä.
YaraMila Tärkkelys Y 1
(NPKS 12-5-15-8) Tärkkelysperunan lannoite, joka sopii myös muiden kloorinarkojen kasvien lannoitukseen, kun maan hivenravinnetila on hyvä tai hivenlannoitus hoidetaan erikseen. Tuote sopii erityisesti maille, joiden fosforitila on tyydyttävähyvä ja kaliumtila huononlainenvälttävä.
Puutarhan Kesto Y
(NPKS 13-3-11-11,5) On runsaasti typpeä vaativien, pitkän kasvukauden kasvien lannoite. Sopii käytettäväksi, kun maan fosforitila on hyvä ja kaliumtila on tyydyttävä. Tuotteen hidasliukoinen typpi vähentää lisätyppilannoituksen tarvetta kasvukaudella.
YaraMila Puutarhan Y 3
(NPKS 11-5-18-10, Se) Sopii voimakaskasvuisille vihanneksille ja marjapensaille, satoa tuottaville hedelmäpuille, koristekasveille ja nurmikolle silloin, kun maan fosforiluokka on hyväkorkea ja kaliumluokka huononlainentyydyttävä. Sopii myös perunalle silloin, kun fosforiluokka on tyydyttävä
YaraMila Tärkkelys Y 2
(NPKS 14-3-15-10) Tärkkelysperunan erikoislannoite, joka sopii myös kloorinarkojen puutarhakasvien lannoitukseen, kun maan hivenravinnetila on hyvä. YaraMila Tärkkelys Y 2
Puutarhan PK
(NPKS 3-5-20-13) Sopii parhaiten monivuotisten puutarhakasvien syyslannoitukseen ja puutarhan perustamislannoitukseen. Sopii myös kevätlannoituksena reheväkasvuisille
Varhaisviljelyn Y 2
(NPKS 12-4-13-11, Se) Tuote on räätälöity varhaisvihannesten lannoitukseen. Sopii myös muille puutarhakasveille. Tuotteen sisältämä fosfori on nopealiukoista monoammoniumfosfaattia (starttifosfori).
8
© Yara
© Yara
9
Täydennyslannoitteet
Lannoitteen ja levitysmäärän valinta, peruna- ja puutarhalannoitteet
Typpitaso kg/ha N P K S YaraMila Perunan Y 1 Perunan Y 2 YaraMila Tärkkelys Y 1 YaraMila Tärkkelys Y 2 Tärkkelysperunan NK Perunan Kalsium Y 1 Varhaisviljelyn Y1 YaraMila Puutarhan Y 2 YaraMila Puutarhan Y 3 8 5 19 11 10 2 24 12 12 5 15 8 30 P K 375 300 250 40 P K 500 400 333 50 P K P 625 500 417 60 K 750 600 500 70 P K P 875 700 583 80 K P 1125 900 18 216 750 38 113 1000 800 192 667 100 571 17 86 571 120 1333 0 19 90 K P 100 K 1250 1000 833 42 125 714 21 107 714 0 150 1667 0 46 P 110 K 1375 261 1100 917 138 P 120 K 1500 75 285 1200 1000 50 150 130 P K P 1625 1300 1083 140 K 1750 1400 1167 175 P 150 K 1875 1500 1250 63 188
Peltokalkkisalpietari (N 15,5, Ca 19)
Lannoite sopii syysviljojen kevätlannoitukseen tai lisälannoitukseen kasvukaudella valkuaispitoisuuden nostamiseksi korrenkasvun alussa tai tähkälletulovaiheessa. Voidaan käyttää myös puutarhakasvien lisälannoitukseen kasvukauden aikana. Älä levitä kostealle kasvustolle. Peltokalkkisalpietari ei ole täysin vesiliukoista eikä se sovellu kastelulaitteisiin. Käyttömäärät Syysviljojen kevätlannoitus: syysvehnä 500850 kg/ha ruis 200650 kg/ha Kevätviljojen lisälannoitus: 200300 kg/ha Puutarhakasvien lisälannoitus: 200400 kg/ha
Kaliumsuola (K 50)
Peltokasvien erilliseen kaliumlannoitukseen. Kaliumsuolaa ei voi käyttää kloorinaroille kasveille. Käyttömäärä on 50200 kg/ha
19 71 25 95 31 119 38 143 44 166 50 6 72 8 96 10 120 12 144 14 168 16
190 56,3 214
63 238 69
81 309 88 333 94 356
20 240 22 264 24 288 26 312 28 336 30 360
13 38 17 50 21 63 25 75 29 88 33 14 3 15 10 214 286 357 429 64 500 15 75 500 0 105 0 1167
54 163 58 929
643 96 643 135
786 24 118
857 26 129
1000 150
1071 32 161
6 32 9 43 11 54 13 14 0 21 11 214 286 357
28 139 30 929 0 195
429 90
786 165 1833 55 0
857 180
1000 0 210 0
1071 225
0 45 0 60 0 75 0 6 3 15 12 500 667 833
Kaliumsulfaatti (K 40, S 17) Kloorivapaa kaliumlannoite, joka sopii kaikille kasveille, erityisesti perunalle ja muille puutarhakasveille. Käyttömäärät: ainoana kaliumlannoitteena 200 600 kg/ha, NPK-lannoitteen täydennyksenä 100 400 kg/ha. Typpiliuos (N 30)
Sopii viljojen ja öljykasvien kasvukauden aikaiseen lisätyppilannoitukseen sekä puutarha- ja juurikasvien kastelu- ja lehtilannoitukseen. Varastoi lämpimässä. Käyttömäärät: Kastelulannoitus Puutarha- ja juurikasvit: 0,10,5 % liuos (15 l/ha, vesimäärä 1 000 l/ha) Lehtilannoitus Viljakasvit: ·Rikkakasviruiskutuksenyhteydessä: 510 l/ha, vesimäärä 200 l/ha ·Tähkimisvaiheessataiyksinään käytettynä: 30 l/ha, vesimäärä 200 l/ha ·Lippulehtivaiheessasekoitettuna torjunta-aineisiin 18 l/ha, vesimäärä 200 l
1000
1500 45
2000
2167
2333
2500 75 375
15 75 20 100 25 125 30 150 35 175 40 200 8 4 16 10 375 500 625 750 875 1000 160
225 50 250 1250
275 60 300 65 325 70 350 1500 1625 1750
1125 45 180
1375
1875
15 60 20 80 25 100 30 120 35 140 40 6 5 20 12 500 667 833 1000 1167
50 200 55 1667 333
220 60 240 65 260 70 280 75 300 2000 2167 2333 2500
Starttiravinne (N 12, P 23)
Viljojen, öljykasvien sekä vihannesten ja perunan varhaisviljelyn starttilannoite. Sijoitetaan viljoilla, öljykasveilla ja perunalla siemenriviin. Vihanneksilla Starttiravinne sijoitetaan 35 cm kylvö- tai istutusrivin alapuolelle. Starttilannoitusta suositellaan erityisesti maille, joissa fosforia on niukasti tai fosforin käyttökelpoisuus on heikko. Starttiravinne sopii myös muiden kasvien fosfori- ja typpilannoitukseen. Käyttösuositus starttilannoitukseen Viljoilla ja öljykasveilla 4060 kg/ha Avomaan vihanneksilla sijoittaen 4060 kg/ha pintalevityksenä 100200 kg/ha Perunalla istutusvakoon sijoittaen 50100 kg/ha
1333 267
1500 75
1833 92
25 100 33 133 42 167 50 200 58 233 67 11 5 18 10 273 231 333 130 4 Varhaisviljelyn Y2 Puutarhan PK 1 Puutarhan Kesto Y 12 4 13 9 3 5 20 13 13 3 11 11,5 8 364 308 444 174 5 10 333 1333 308 7 455 385 556 217 13 8 545 462 51 187 261 16 667 636 538 0 59 778 0 218 0 304 9 18 0
300 83 818
367 100 400 108 433 117 467 125 500 1091 55 0 0 196 102 1333 373 522 16 31 923 1182 1000 0 110 0 1444 0 404 0 565 17 34 1273 1077 118 1556 436 609 18 37 1167 47 152 4667 1077 140 0 0 1364 1154 127 1667 467 652 20 39
727 131 615 68 889 249 348 10 21 667 87 2667 615 18 12 0 0 41
909 45 0 0 164 85 1111 311 435 23 13 26 833 33 108 769
1000 50 0 0 180 93 1222 342 478 14 29 917 37 119 3667 846 25 110 846
Urea (N 46)
Urea sopii viljojen lisälannoitukseen valkuaispitoisuuden nostamiseksi. Parhaiten urea toimii ruiskutettavana ureavesiliuoksena, (esimerkiksi 40 kg Ureaa + 200 l vettä/ha, yhdessä kasvinsuojeluaineen kanssa enintään 20 kg/200 l vettä/ha).
14 49 18 65 23 82 27 98 32 115 36 Puutarhan NK 1 13 0 11 11 Puutarhan NK 2 9 0 28 14 YaraMila Hiven Y 23 3 6 6 0 25 0 34 0 42 0 0 93 0 124 0 156 0
147 692 76 280 391
59 213 64 229 68 245
1000
Fosforiravinne (N 1, P 9, Ca 6, S 10)
Fosvoriravinne sopii kaikkien peltokasvien fosfori- ja kalsiumlannoitukseen. Käyttömäärät: ainoana fosforilannoitteena tai NPK-lannoitteen täydennyksenä 100800 kg/ha. Lannoitteen sisältämä typpi huomioidaan ympäristötukiehtojen mukaisessa lannoituksessa.
250 1000 231
417 1667 385
500 2000 462
583 2333 538
750 30 98 3000 692
1000 40 130 4000 923 28 120
1083 43 141 4333 1000
1250 50 163 5000 1154 35 150
10 33 13 43 17 54 20 65 23 76 27
3333 769 23 100
50 200 67 267 83 333 100 400 117 467 133 533
150 600 167 667 183 733 200 800 217 867 233 933 250 1000
7 30 9 40 12 50 14 60 16 70
80 20,8 90
30 130 32
10
© Yara
© Yara
11
Käyttömäärä on 100300 kg/ha. Lannoitusvaikutus kestää 24 vuotta. Saatavana vain suursäkissä.
Hivenravinneseos
Lannoite sopii kaikkien kasvien hivenlannoitukseen sekä kalsium-, magnesium- ja rikkitäydennykseen. Sen käyttökohteita ovat erityisesti avomaan vihannekset, marjat ja hedelmät. Käyttömäärä on vuosittain annettuna 100300 kg/ha, harvemmin käytettynä 400600 kg/ha.
Kalium-magnesiumravinne
(K 20, Mg 8) Kalium- ja magnesiumtäydennykseen kaikille kasveille. Kloorivapaana lannoitteena se sopii erityisesti perunalle, vihanneksille, marjakasveille, hedelmäpuille sekä golf- ja urheilunurmille.
Sivu- ja hivenravinnelannoitteet
FoliCare Super
Hivenlannoite, joka sopii viljojen, nurmien, öljykasvien sekä vihannesten ja juurikasvien hiventäydennykseen. Käytä FoliCare Superia 36 kg/ha (1,53 %:n liuos). Vesimäärä on 200 l/ha. Viljoilla seokseen voi lisätä ureaa 12 kg/ha.
Kalsium-magnesiumravinne
(Ca 12, Mg 7,5) Maan kalsium-, magnesium-, rikki- ja hivenravinnetäydennykseen erityisesti perunalla ja vihanneksilla. Sopii käytettäväksi myös silloin, kun kalsiumpitoisuutta ei voida kohottaa kalkitsemalla.
Sivu- ja hivenravinnelannoitteita suositellaan käytettävän silloin, kun pellon pH on tyydyttävä tai sitä huonompi ja kyseisestä ravinteesta on puutetta. Puute todetaan viljavuustutkimuksissa. Starttilannoitteena esimerkiksi starttilaatikon kautta ravinnesarjan tuotteita voidaan käyttää enintään 50 kg/ha vuosittain kaikilla mailla, joilla on todettu hivenpuute. Lannoitus tehdän vuosittain pienillä käyttömäärillä tai kolmen vuoden välein oheisen taulukon määrillä.
Perunan hivenlannoitus
Hivenravinnelannoitteiden käyttömäärä 100-400 kg/ha riippuu pellon hiventilasta. Lannoitus tehdään kolmen vuoden välein. Poikkeuksen tekevät kaliummagnesium- ja kalsium-magnesiumravinteet, joiden käyttömäärät ovat 300-800 kg. Mikäli lohkolla on puutetta useammasta ravinteesta, suositellaan käytettäväksi hivenravinneseosta 150-300 kg/ha.
Kalsiumravinne (Ca 21) Kaikkien avomaalla viljeltävien kasvien kalsiumlannoite. Suositellaan käytettäväksi erityisesti perunan ja avomaavihannesten viljelyssä silloin, kun halutaan nostaa maan ja kasvien kalsiumpitoisuutta. Kalsiumravinne ei nosta maan pH:ta. Käyttömäärä on 200700 kg/ha. Kupariravinne (N 10, Cu 2)
Kaikkien kasvien erilliseen kuparilannoitukseen. Tuotteen sisältämä typpi on huomioitava ympäristötuen ehtojen mukaisessa lannoituksessa. Lannoite mullataan maahan muokkaamalla tai sijoittamalla kylvölannoituksen yhteydessä. Lannoitusvaikutus kestää 24 vuotta. Käyttömäärä on 100300 kg/ha. Saatavana vain suursäkissä.
Hivenlannoitussuositus ravinnesarjan tuotteilla viljavuustutkimuksen mukaan
Maan viljavuusluokka Huono Nurmet Magnesium: 15 % Mg Magnesiumravinne Boori: 0,75 % B Booriravinne Kupari: 2,0 % Cu, 10 % N Kupariravinne Mangaani: 5 % Mn, 10 % N Mangaaniravinne Sinkki: 2,0 % Zn, 10 % N Sinkkiravinne Useamman hivenen puute: Hivenravinneseos + kalsium, magnesium, rikki Viljat ja öljykasvit Magnesium: 15 % Mg Magnesiumravinne Boori: 0,75 % B Booriravinne Viljat Öljykasvit ja siemenapila Kupari: 2,0 % Cu, 10 % N Kupariravinne Mangaani: 5 % Mn, 10 % N Mangaaniravinne Sinkki: 2,0 % Zn, 10 % N Sinkkiravinne Useamman hivenen puute: Hivenravinneseos + kalsium, magnesium, rikki Hajalevitys 400 300 200 0 Hajalevitys 400 160 50 300 200 300 300 300 100 35 200 100 200 200 150 100 100 200 60 20 100 0 Huononlainen Välttävä Tyydyttävä
Nurmien hivenlannoitus
Hivenravinnelannoitteita suositellaan käytettäväksi nurmen perustamisen yhteydessä 100-300 kg/ha. Samalla saadaan kasvustolle starttityppeä 10-30 kg/ha kasvun varmistamiseksi. Mikäli lohkolla on puutetta useammasta ravinteesta, suositellaan käytettäväksi hivenravinneseosta 50300 kg/ha.
Juurikkaan hivenlannoitus
Hivenravinnelannoitteiden käyttömäärä 100-400 kg /ha määräytyy pellon hiventilan mukaan. Lannoitetaan kahden tai kolmen vuoden välein.
Hajalevitys Sijoituslannoitus Hajalevitys
Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys
Sivu- ja hivenravinnelannoitteet
Magnesiumravinne (Mg 15)
Kaikkien kasvien erilliseen magnesiumlannoitukseen. Lannoite mullataan maahan muokkaamalla tai sijoittamalla kylvölannoituksen yhteydessä. Käyttömäärä on 200400 kg/ha. Lannoitusvaikutus kestää 13 vuotta.
Mangaaniravinne (N 10, Mn 5)
Kaikkien kasvien erilliseen mangaanilannoitukseen. Tuotteen sisältämä typpi on huomioitava ympäristötuen ehtojen mukaisessa lannoituksessa. Lannoite mullataan maahan muokkaamalla tai sijoittamalla kylvölannoituksen yhteydessä. Lannoitusvaikutus kestää 24 vuotta. Käyttömäärä on 100200 kg/ha. Saatavana vain suursäkissä.
Viljojen ja öljykasvien hivenlannoitus
Hivenravinnelannoitteiden käyttömäärä 100300 kg/ha pellon hiventilan mukaan. Lannoitus tehdään kolmen vuoden välein. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää vuosittain enintään 50 kg/ha starttilannoituksena starttilaatikon kautta. Mikäli lohkolla on puutetta useammasta ravinteesta, suositellaan käytettäväksi hivenravinneseosta 50-300 kg/ha.
Booriravinne (B 0,75) Kaikkien kasvien erilliseen boorilannoitukseen. Lannoite mullataan maahan muokkaamalla tai sijoittamalla kylvölannoituksen yhteydessä. Lannoitusvaikutus kestää 34 vuotta. Käyttömäärä on 20160 kg/ha. Varottava boorin ylilannoitusta, sillä boorin puutteen ja kasville haitallisen pitoisuuden ero on pieni.
Hajalevitys Sijoituslannoitus Hajalevitys Sijoituslannoitus Hajalevitys
160 50 300 105 300 200 300 300
100 35 200 70 200 100 200 200
60 20 135 45 100
65 25
Sinkkiravinne (N 10, Zn 2)
Kaikkien kasvien erilliseen sinkkilannoitukseen. Tuotteen sisältämä typpi on huomioitava ympäristötuen ehtojen mukaisessa lannoituksessa. Lannoite mullataan maahan muokkaamalla tai sijoittamalla kylvölannoituksen yhteydessä.
Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys
100
12
© Yara
© Yara
13
Maan viljavuusluokka Huono Peruna ja vihannekset Magnesium: Magnesiumravinne 15 % Mg Kalsium-magnesiumravinne 7,5 % Mg Kalium-magnesiumravinne 8 % Mg Kalsium: Kalsiumravinne 21 % Ca Kalsium-magnesiumravinne 12 % Ca Boori: 0,75 % B Booriravinne * Kupari: 2,0 % Cu, 10 % N Kupariravinne Mangaani: 5 % Mn, 10 % N Mangaaniravinne ** Sinkki: 2,0 % Zn, 10 % N Sinkkiravinne Useamman hivenen puute: Hivenravinneseos + kalsium, magnesium, rikki Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys Sijoitus Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys 400 800 750 750 800 160 50 300 200 300 300 350 650 625 575 600 100 35 200 100 200 200 100 150 250300 500 500 375 400 60 20 130 100150 Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Hyvä
200
Lehtilannoitus
Lisätyppilannoitus kasvukaudella
Kasvit hyödyntävät ravinteita myös lehtien kautta, vaikka ensisijaisesti ravinteet kannattaa antaa kasville huolehtimalla tasapainoisesta peruslannoituksesta. Kasvukaudella kasvustolle annetaan lähinnä typpeä tai hivenravinteita. Tarve on suurimmillaan kasvin nopean kehityksen aikaan, esimerkiksi viljoilla pensomisvaiheessa ja korrenkasvun aikaan.
* kaaleille, lantulle, porkkanalle, punajuurelle ja purjolle 1,52 -kertaiset määrät ** juuri- ja kaalikasveille 2 kertaiset määrät Sokerijuurikas Magnesium: 15 % Mg Magnesiumravinne Boori: 0,75 % B Booriravinne Hajalevitys Hajalevitys Sijoituslannoitus 400 300 200 100150
400 150 300 350 300 300
300 120 200 250 200 200
250 100 100 150 100 100
200 50
75 30
Kupari: 2,0 % Cu, 10 % N Kupariravinne Mangaani: 5 % Mn, 10 % N Mangaaniravinne Sinkki: 2,0 % Zn, 10 % N Sinkkiravinne Useamman hivenen puute: Hivenravinneseos + kalsium, magnesium, rikki
Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys Hajalevitys
Lisätyppilannoitus
Lisätyppeä annetaan pääasiassa kohottamaan sadon valkuaispitoisuutta. Lisäsatoa voidaan tavoitella, kun kasvukausi on arvioitua suotuisampi. Valkuainen voi jäädä matalaksi, jos kasvukauden alku on kostea ja viileä. Silloin viljat kasvavat reheviksi ja ottavat tarjolla olevan typen hyvissä ajoin muodostaessaan korkean sadon. Lannoitteista ja maasta ei riitä typpeä valkuaisen muodostumiseen heinäkuussa. Lisätyppeä kannattaa antaa, jos · Kasvustoonarvioituarehevämpi. · Kasvukaudenalkuonollutsateinen, yli 100 mm. · Kevätlannoitusonollutaiottua alhaisempi. · Lajikkeetovatmyöhäisiäjasatoisia. · Vanhaaolkeaonpellossapaljon. · Kasvustomittausosoittaatypen puutteen.
Kun viljat ovat tulleet tähkälle, on sopiva hetki antaa lisätyppeä valkuaisen nostamiseksi. Kasvukaudella lisälannoituksena annettava typpi on huomioitava ympäristötuen ehtojen mukaisesti typpitaseessa.
Typpiliuoksen ruiskuttamiseen käy perinteisillä viuhkasuuttimilla ja uusimmilla monireikäsuuttimilla. Lisätyppilannoitustarvetta voi arvioida lehtivihreäkorteilla tai Minoltan SPAD-mittarilla.
Käyttömäärä Suomensalpietaria Urea Typpiliuosta Urea tai typpiliuos kasvinsuojeluaineiden kanssa 100150 kg/ha 40 kg/ha 1030 l/ha ylin typpimäärä puolitettava liuoksessa kuivaan kasvustoon 200 l vettä 200 l vettä 200 l vettä
Typpeä kg/ha 2740 18,5 3,911,7
14
© Yara
© Yara
15
Karjanlannan käyttö
Hivenlehtilannoitus kasvukaudella
Todettu hivenaineiden puute voidaan korjata nopeasti ruiskuttamalla hivenravinteita kasvustoon kasvukauden aikana. Lehtilannoituksen vaikutus on lyhytaikainen, mutta silti yksikin ruiskutuskerta voi puutostapauksissa auttaa. Tarvittaessa ruiskutus on syytä uusia 710 vuorokauden välein, yleensä 23 ruiskutuskertaa riittää tuntuvaankin vajaukseen. On muistettava, että ympäristöehtojen mukaisia typen ja fosforin ylärajoja ei saa ylittää. Lehtilannoituksessa käytetään useimmiten vesiliukoisia kastelulannoitteita. Nämä lannoitteet ovat olomuodoltaan jauheisia tai kiteisiä ja ne liukenevat veteen täysin. Muutamat lannoitteet ovat
nestemäisessä muodossa. Näiden lannoitteiden ravinnepitoisuudet on ilmoitettu g/l. Ruiskutusliuos tehdään seuraavasti: 1. Säiliöön lisätään vähintään puolet tarvittavasta vesimäärästä (5075 %). 2. Lannoite sekoitetaan joukkoon vähitellen. 3. Lopuksi säiliöön lisätään vettä. Tarkistetaan lannoitteen liukeneminen. Lannoitteen voi myös liuottaa ensin pienemmässä astiassa ja lisätä valmista liuosta ruiskuun. Kun lannoitteen liuottaa erillisessä astiassa, pitää varmistaa, ettei ruiskun säiliöön pääse liukenematonta lannoitetta.
Lannoitteen liukenemiseen vaikuttavat ratkaisevasti veden lämpötila ja liuoksen lopullinen väkevyys. Kylmää vettä käytettäessä liukeneminen tapahtuu hitaasti. Liukeneminen nopeutuu, kun veden lämpötila nousee yli 10 °C. Sekoitettavuuden varmistamiseksi kannattaa tehdä esisekoitus pienellä määrällä. Lehtilannoitukseen sopivat parhaiten samanlaiset olosuhteet kuin kasvinsuojeluruiskutuksiin. Ruiskutusta voimakkaalla auringonpaisteella tulee välttää, koska polttovioitusriski on silloin suuri. Paras ruiskutustulos saadaan aikaisin aamulla tai illalla, ilman lämpötilan ollessa 1025°C. Kaikkia lehtilannoitteita käytettäessä kiinnite lisäys parantaa lehtien kautta annettavien ravinteiden tehoa ja vähentää vioitusriskiä, sillä lannoite leviää tasaisesti kasvin lehdille.
Karjanlannan ravinteet kannattaa hyödyntää tehokkaasti peltoviljelyssä. Lannankäyttö ja sen täydennyslannoitus suunnitellaan lannan ravinnesisällön perusteella. Vaikka lannoituksen suunnittelussa voi käyttää taulukkoarvoja, parhaiten täydennyslannoituksen suunnittelu onnistuu oman tilan lanta-analyysiin perusteella. Kiinnittämällä huomiota levitystarkkuuteen ja täydennyslannoitukseen, mukaan lukien hivenlannoitus, vältytään ravinteiden epätasapainolta ja toisaalta myös liikakäytöltä. Lannan käyttöä säätelevät mm. nitraattidirektiivi ja ympäristötuen ehdot.
Nitraattidirektiivi
Lantaa ei saa levittää 15.10.15.4. välisenä aikana. Jos maa on sula ja kuiva niin, että valumia vesistöön ei tapahdu eikä pohjamaan tiivistymisvaaraa ole, lantaa voidaan levittää syksyllä enintään 15.11. asti ja aloittaa levitys keväällä aikaisintaan 1.4. Lantaa ei saa levittää nurmikasvuston pintaan 15.9. jälkeen. Syksyllä levitetty orgaaninen lannoite on aina välittömästi, viimeistään vuorokauden kuluessa, mullattava tai pelto kynnettävä. Lannan enimmäiskäyttömäärät syksyllä ovat 30 t/ha kuivikelantaa, 20 t/ha naudan lietelantaa, 15 t/ha sian lietelantaa tai 10 t/ha siipikarjan ja turkiseläinten lantaa. Lantaa saa levittää pellolle lannoitteeksi sellaisen määrän joka vastaa enintään 170 kg/ha/vuosi typpeä. Tilalla voidaan käyttää peltojen lannoitukseen typpeä vuosittain enintään seuraavat määrät, jotka sisältävät sekä väkilannoitteiden että käytetyn karjanlannan ja orgaanisten lannoitteiden sisältämät typpimäärät. Syysvilja 200 kg/ha/v 30 kg syksyllä ja 170 kg keväällä Peruna 130 kg/ha/v Heinä ja laidun, säilörehu ja puutarhakasvit 250 kg/ha/v Kevätvilja, sokerijuurikas, öljykasvit ja muut 170 kg/ha/v Karkeat hietamaat sekä karkeammat kivennäismaat -10 % kg/ha. Turvemailla viljeltäessä sokerijuurikas ja vilja -40 % kg/ha, Kainuu, Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa -20 % kg/ha. Turvemailla viljeltävät nurmet -10 % kg/ha Karjanlannan pintalevitys on aina kielletty pellolla, jonka keskimääräinen kaltevuus ylittää 10 prosenttia. Lannan typpianalyysi on tehtävä viiden vuoden välein viimeistään vuoden 1998 tehdyn analyysin jälkeen. Viljelijän on pidettävä kirjaa peltojen lannoitukseen käytetyistä typpilannoitemääristä ja satotasoista.
Käyttömäärä l Mangaanisulfaatti Dissolvine Mn Soluboori Dissolvine Cu FoliCare Super 810 kg/ha 0,20,4 l/100 l 0,10,5 kg/100 l 0,10,2 l/ 100 l 36 kg/ha
Vesimäärä l 200 l 400 l 400 l 200 l
Suoraan maahan 3060 kg/ha maahan 510 l mullattuna 210 kg mullattuna 510 l mullattuna
Katso tarkemmat sekoitus- ja käyttöohjeet tuotteen tiedoista.
16
© Yara
© Yara
17
Kastelulannoitteet
Ympäristötuki
Karjanlannan käyttö
Jos lohkon fosforilannoitteena käytetään pelkästään kotieläinten tuottamaa lantaa, sitä on sallittua vuosittain käyttää 15 kiloa fosforia vastaava määrä hehtaarille kaikissa viljavuusluokissa paitsi viljavuusluokassa arveluttavan korkea. Jos monivuotisilla nurmikasveilla käytetään fosforilannoitteena pelkästään kotieläinten tuottamaa lantaa, sitä on sallittua vuosittain käyttää 30 kg fosforia vas-
taava määrä hehtaarille viljavuusluokissa huono, huononlainen, välttävä ja tyydyttävä sekä 20 kg hehtaarille viljavuusluokissa hyvä ja korkea. Kotieläinten tuottaman lannan ravinteet on laskettava lannoitusmääriin joko taulukossa 1. esitettyjen taulukkoarvojen tai lanta-analyysin perusteella. Jos lantalajia ei ole taulukossa, pitää lannasta tehdä lanta-analyysi.
Lannan ravinteista otetaan huomioon liukoinen typpi kokonaan. Jos karjanlantaa levitetään syksyllä, sen sisältämästä liukoisesta typestä otetaan lannoituksessa huomioon 75 %. Lannan kokonaisfosforista otetaan huomioon 85 %, mutta turkiseläinten lannan fosforista 40 %. Fosforilannoituksessa voidaan käyttää enintään viiden vuoden fosforin tasausta.
Rakeiset ja jauhemaiset kastelulannoitteet
FerticareTM Kombi 1 (NPK 14-5-21) Kastelulannoite sopii kaikille orgaanisille kasvualustoille kasvihuoneissa, avomaalla, taimistoissa, metsätaimitarhoissa sekä puisto- ja koristeistutuksissa sekä avomaalla kaikkien kasvien lehtilannoitukseen. Pakkaukset: 25/500 kg
Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuoneessa 0,050,2 % (0,52 kg/1 000 l vettä) Avomaalla 0,10,2 % (12 kg/1 000 l vettä tai 50100 kg/ha) Lehtilannoitus: Viljat ja nurmet 2550 kg/ha (korkeintaan 8 % liuos) Juurikasvit 2550 kg/ha (korkeintaan 4 % liuos) Puutarhakasvit avomaalla 1 % liuos paineruiskulla (1 kg/100 l vettä) 22,5 % liuos sumuruiskulla (22,5 kg/100 l) Uusi lehtilannoitus tarvittaessa 710 päivän kuluttua.
Karjanlannan ravinnepitoisuudet
Lantalaji Kuivikelanta Nauta Sika Kana Broileri Kettu Minkki Hevonen Lammas Lietelanta Nauta Sika Virtsa Nauta Sika 2.5 2.1 1.8 1.6 0.1 0.2 0.08 0.17 4.5 1.5 3.0 3.8 1.8 2.7 0.5 0.8 0.42 0.68 2.9 1.9 12.9** 12.9** 2.3 4.8 4.1 4.6 9.2 1.2 1.5 4.5 5.1 3.8 2.4 0.4 1.2 1.2 2.5 4.4 3.5 11.5 9.5 0.5 1.5 1.02 2.12 3.74 2.97 4.60 3.80 0.42 1.27 3.2 2.8 4.5 4.5 1.2 1.3 2.0 6.5 Typpi* kg/m3 Liukoinen N kg/m3 Fosfori kg/m3 Liukoinen P kg/m3 Kalium kg/m3
FerticareTM Kombi 2 (NPK 18-5-20)
Ferticare Kombi 2 on suunniteltu orgaanisille kasvualustoille kasvihuoneeseen ja taimistoihin. Lannoite sopii myös erinomaisesti vihannesten taimikasvatukseen ja kaikkeen kastelulannoitukseen ja lehtilannoitukseen avomaalla. Pakkaukset: 25/500 kg
Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuoneessa 0,050,2 % (0,52 kg/1 000 l vettä) Avomaalla 0,10,2 % (12 kg/1 000 l vettä tai 50100 kg/ha) Lehtilannoitus: Viljat ja nurmet 2550 kg/ha (korkeintaan 8 % liuos)
Juurikasvit 2550 kg/ha (korkeintaan 4 % liuos) Puutarhakasvit avomaalla 1 % liuos paineruiskulla (1 kg/100 l vettä) 22,5 % liuos sumuruiskulla (22,5 kg/100 l) Uusi lehtilannoitus tarvittaessa 710 päivän kuluttua.
* Viljavuuspalvelun tilastot 20002004 ** Turkiseläinten lanta
18
© Yara
© Yara
19
FerticareTM Hydro (NPK 6-6-25)
Sopii kastelulannoitukseen kasvihuoneissa inaktiivisilla ja orgaanisilla kasvualustoilla sekä vesiviljelyyn. Avomaalla erityisesti niukkaa typpilannoitusta suosivien kasvien (esim. mansikka) kastelulannoitukseen ja lehtilannoitukseen. Pakkaukset: 25/500 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuoneessa 0,050,2 % (0,52 kg/1 000 l vettä) Avomaalla 0,10,2 % (12 kg/1 000 l vettä) Tihkukastelu: Marjakasvit 150300 kg/ha Omena 300400 kg/ha Lehtilannoitus: Viljat ja nurmet 2550 kg/ha (korkeintaan 8 % liuos) Juurikasvit 2550 kg/ha (korkeintaan 4 % liuos) Puutarhakasvit avomaalla 1 % liuos paineruiskulla (1 kg/100 l vettä) 2,02,5 % liuos sumuruiskulla (22,5 kg/100 l vettä) Lehtilannoitus toistetaan tarvittaessa 710 päivän kuluttua.
Mansikan kastelulannoitus 0,050,1 % liuoksena (0,51 kg/1 000 l vettä) 2550 kg/ha.
KristaTM UP (N 18, P 19)
Kastelulannoitukseen kasvihuoneessa ja avomaalla sekä lehtilannoitukseen avomaalla. Tuote alentaa pH:ta. Lehtilannoitus voi vioittaa herkkiä kasveja. Pakkaukset: 25/25 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuone 0,050,1 % liuos (0,51 kg/1 000 l vettä) Avomaa 0,050,1 % liuos (0,51 kg/1 000 l vettä) Lehtilannoitus: Viljat ja nurmet 1020 kg/ha (enintään 4 kg/100 l vettä) Juurikasvit 1020 kg/ha (enintään 4 kg/100 l vettä) Avomaan puutarhakasvit: Paineruiskulla 0,10,5 % liuos (0,10,5 kg/100 l vettä) Sumuruiskulla 0,51,5 % liuos (0,51,5 kg/100 l vettä) Uusi lehtilannoitus tarvittaessa 710 päivän kuluttua.
YaraLivaTM CalcinitTM
(N 15,5, Ca 19) Lannoite on tarkoitettu typpi- ja kalsiumlannoitukseen. Tuote sopii kastelulannoitukseen kasvihuoneessa ja avomaalla, pintalannoitukseen avomaalla ja lehtilannoitukseen. YaraLiva Calsinit on pienirakeinen ja se liukenee nopeasti. Pakkaukset: 25/1 225 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuone 0,050,2 % (0,52 kg/1 000 l vettä) Avomaa 0,10,2 % (12 kg/1 000 l vettä) tai 100200 kg/ha Pintalannoitus avomaalla: Kasvukaudella lisätyppilannoitukseen 100400 kg/ha ennen sadetta tai kastelua Lehtilannoitus avomaan puutarhakasveilla: Paineruiskulla 1 % liuos (1 kg/100 l vettä) Sumuruiskulla 22,5 % liuos (22,5 kg/100 l vettä) Uusi käsittely tarvittaessa 710 päivän kuluttua.
Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuoneessa 0,010,05 % (0,10,5kg/1 000 l vettä) Avomaalla 0,010,1 % (0,11 kg/1 000 l vettä) Lehtilannoitus: Juurikasveille ja perunalle 25100 kg/ha kasvukauden aikana, 13 % liuoksena (13 kg/100 l vettä) Vihanneksille ja marjoille 2550 kg/ha kasvukauden aikana, 12 % liuoksena (12 kg/100 l vettä) Hedelmäpuille 2575 kg/ha kasvukauden aikana, 13 % liuoksena (13 kg/100 l vettä) Lannoite liukenee hitaasti veteen. Voimakas sekoitus, lämmin vesi ja iso vesimäärä nopeuttavat liukenemista.
kasvualustan ja muiden vaatimusten perusteella. Pakkaukset: 25/500 kg, minimitoimituserä 500 kg.
(0,51 kg/1 000 l kasteluvettä) Muut puutarhakasvit 0,050,2 % (0,52 kg/1 000 l kasteluvettä) Lehtilannoitus: 1 % liuos paineruiskulla (1 kg/100 l vettä) 25 % liuos sumuruiskulla 25 kg/100 l vettä) Lehtilannoitus uusitaan tarvittaessa 710 päivän välein.
KristaTM MgS (Mg 9,7, S 13) Vesiliukoinen magnesiumsulffaatti kastelu- ja lehtilannoitukseen kasvihuoneissa ja avomaalla. Pakkaukset: 25/1 000 kg
Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuone 0,010,1 % liuos (0,11 kg/1 000 l vettä) Avomaa 0,10,2 % liuos (12 kg/1 000 l vettä) tai 60120 kg/ha Lehtilannoitus: Viljat ja nurmet 2040 kg/ha, 48 % liuoksena (48 kg/100 l vettä) Juurikasvit 2550 kg/ha, enintään 4 % liuoksena (4 kg/100 l vettä) Avomaan puutarhakasvit Paineruiskulla 1 kg/100 l vettä Sumuruiskulla 22,5 kg/100 l vettä Uusi lehtilannoitus tarvittaessa 710 päivän kuluttua. Avatussa pakkauksessa tuote vettyy helposti.
KristaTM K Plus
(NPK 14-0-38) Kastelu - ja lehtilannoitukseen kasvihuoneissa ja avomaalla. Pakkaukset: 25/1 050 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuone 0,010,2 % liuos (0,12 kg/1 000 l vettä) Avomaa 0,10,2 % liuos (12 kg/1 000 l vettä) tai 60120 kg/ha Lehtilannoitus: Juurikasvit ja peruna 2550 kg/ha (enintään 4 kg/100 l vettä) Avomaan puutarhakasvit Paineruiskulla 1 % liuos (1 kg/100 l vettä) Sumuruiskulla 22,5 % liuos (22,5 kg/100 l vettä) Uusi lehtilannoitus tarvittaessa 710 päivän kuluttua.
FerticareTM 8-7-21*
(NPK 8-3-18) Lannoite on suunniteltu erityisesti pensasmustikan kastelulannoitukseen avomaalla. Tuotteen pH vastaa pensasmustikan happamuusvaatimuksia. Lannoite soveltuu myös muille kasveille kastelulannoitukseen orgaanisilla kasvualustoilla, joiden pH vaatimus on alhainen. Pensasmustikalla suositeltava käyttöajankohta on kukinnasta sadonkorjuuseen. Pakkaukset: 25/250 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Avomaalla 0,050,2 % (0,52 kg/ 1 000 l vettä tai 25100 kg/ha)
FerticareTM PK (NPK 1-8-32)
Ferticare PK on runsaasti kaliumia sisältävä, lähes typetön kastelulannoite kaikille kasvualustoille kasvihuoneissa. Lannoite sopii erityisesti syyslannoitukseen taimistoissa ja avomaalla. Pakkaukset: 25/500 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuoneessa 0,050,1 % (0,51 kg/1 000 litraa vettä) Avomaalla 0,050,2 % (0,52 kg/1 000 l vettä)
KristaTM U (N 46)
Typpilannoite, joka sopii lisälannoitukseen kasvihuoneessa, kastelulannoitukseen avomaalla sekä lehtilannoitteeksi. Pakkaukset: 25/500 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuone 0,010,03 % (0,10,3 kg/1 000 l vettä) Lehtilannoitus avomaalla: Puutarha- ja juurikasvit 15 % liuos (15 kg/100 l vettä) Viljan korrenkasvun alkuvaiheessa 10 % liuoksena (10 kg/100 l vettä), esim 20 kg/200 l vettä. Tankkiseoksena kasvinsuojeluaineiden kanssa enintään 20 kg Krista U ja 200 l vettä. Lippulehtivaiheessa 40 kg/400 l vettä.
FerticareTM 10-52-17*
(NPK 10-23-14) Lannoite on suunniteltu starttilannoitukseen juureksilla ja vihanneksilla. Lannoiteliuos annostellaan maahan kylvön tai istutuksen yhteydessä. Soveltuu myös kastelulannoitukseen mansikalla keväällä. Pakkaukset: 25/500 kg Käyttömäärät Kylvön yhteydessä n. 3 cm siemenrivin alle 1018 ml/rivimetri. Käyttöväkevyys 1520 % (1520 kg/ 100 l vettä). Istutettaville taimille istutuksen yhteydessä kastelu istutuskuoppaan (jos annosteleva istutuskone) 23 % liuoksella (23 kg/100 l vettä) 50 ml/taimi. Vaihtoehtoisesti taimet voi kastella ennen istutusta 12 % liuoksella (12 kg/100 l vettä). Älä käytä seoksena kasvinsuojeluaineiden kanssa.
* Tuotenimessä ravinnesisältö on ilmoitettu oksideina.
FerticareTM OTL
Sopii kastelulannoitukseen Kasla-ohjelman mukaan kasvihuoneessa orgaanisille ja inaktiivisille kasvualustoille ja vesiviljelyyn, metsätaimitarhoille, taimistoille, avomaalle, vaativille koristeistutuksille, viheriöille ja muille vaativille viljelyksille sekä lehtilannoitukseen. Lannoitteen ravinnesisältö määräytyy viljelmän raakaveden, viljelykasvin,
FerticareTM 7-9-32*
(NPK 7-4-27) Lannoite on suunniteltu mansikan kastelulannoitukseen ja lehtilannoitukseen sekä avomaalla että kasvihuoneessa. Lannoite sopii myös muiden puutarhakasvien kastelu- ja lehtilannoitukseen. Pakkaukset: 25/250 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Mansikalla 0,050,1 %
KristaTM SOP (K 41, S 18) Vesiliukoinen kaliumsulfaatti voidaan käyttää kaliumin täydennyslannoitukseen kastelulannoituksessa kasvihuoneessa ja avomaalla sekä lehtilannoitteena avomaalla. Pakkaukset: 25/1 000 kg
Soluboori (B 20,5) Soluboori soveltuu kaikkien kasvien erilliseen boorilannoitukseen, kun maan booripitoisuus on välttävähuono. Levitä Soluboori maahan keväällä ennen kylvömuokkausta jauheisena tai veteen liuotettuna kasvinsuojeluruiskulla. Lannoitusvaikutus maassa kestää 35 vuotta. Tuote voidaan myös antaa kasvukaudella lehtilannoituksena, jolloin se vaikuttaa vain levitysvuonna. Käytä ainoastaan
20
© Yara
© Yara
21
(0,7 kg/100 l vettä) Sumuruiskulla 1,52 % liuos (1,52 kg/100 l vettä)
Nestemäiset kastelulannoitteet
Magnesiumnitraatti, liuos
(N 7, Mg 6) Nestemäinen kastelu- ja lehtilannoite sopii kasvihuoneeseen ja avomaalle. Varastoi tuote lämpimässä. Pakkaukset: 20/320 l, 200/800 l Käyttömäärät Kastelulannoitus : Kasvihuone 0,010,1 % liuos (0,11 l/1 000 l vettä) Avomaa 0,10,2 % liuos (12 l/1 000 l vettä) Lehtilannoitus: Viljat ja nurmet 1020 l/ha, vesimäärä 400 l/ha Peruna ja juurikasvit 610 l/ha, vesimäärä 400 l/ha Avomaan puutarhakasvit Paineruiskulla 1 % liuos (1 l/100 l vettä) Sumuruiskulla 22,5 % liuos (22,5 l/ 100 l vettä)
KristaTM MAG
(N 11, Mg 9,5) Magnesiumnitraatti kastelu- ja lehtilannoitukseen kasvihuoneessa ja avomaalla. Pakkaukset: 25/1 000 kg Käyttömäärät: Kastelulannoitus: Kasvihuone 0,010,1 % liuos (0,11 kg/1 000 l vettä) Avomaa 0,10,2 % liuos (12 kg/1 000 l vettä) Lehtilannoitus: Viljat ja nurmet 1020 kg/ha, vesimäärä 400 l/ha Peruna ja juurikasvit 610 kg/ha, vesimäärä 400 l/ha Puutarhakasvit avomaalla Paineruiskulla 1 % liuoksena (1 kg/100 l vettä) Sumuruiskulla 22,5 % liuoksena (22,5 kg/100 l vettä)
Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuone 0,010,03 % liuos (0,10,3 l/1 000 l vettä) Avomaa 0,10,2 % liuos (12 l/1 000 l vettä) Lehtilannoitus: Peruna ja juurikasvit 4 % liuos (4 l/100 l vettä)
Hortigrow Mikro
Hortigrow Mikro on nestemäinen hivenlannoiteseos, jota käytetään kasteluna hivenlannoitukseen kasvihuoneessa täydentämässä Hortigrow-nestettä. Varastoi lämpimässä. Pakkaukset: 20/320 l, 200/800 l Käyttömäärä 0,0050,015 % liuoksena (0,050,15 l/1 000 l vettä)
DissolvineTM Mn (Mn 6) Nestemäinen hivenravinne sopii käytettäväksi suoraan maahan levitettynä ennen kylvöä tai lehtilannoitteena. Käytä vain todettuun tarpeeseen. Asianmukaisia käyttömääriä ei saa ylittää. Varastoi lämpimässä. Käytä levitystyössä hengityssuojainta. Metalliset ruiskut ja säilytysastiat on huuhdeltava käytön jälkeen huolellisesti vedellä, koska kelaattiliuos aiheuttaa metallien, varsinkin raudan, syöpymistä. Pakkaukset: 10/10 l
Käyttömäärät Maahan levitettynä ennen kylvöä 5 10 l/ha, mullataan ruiskutuksen jälkeen. Lehtilannoitus: 0,20,4 l/100 l vettä (vettä on käytettävä vähintään 400 l/ha, mielellään enemmän).
Kalsiumkloridi, hiutale
(Ca 28, Cl 49) Kalsiumkloridia käytetään kalsiumin lisälannoitukseen kastelulannoitteena kasvihuoneessa ja avomaalla sekä lehtilannoitteena. Pakkaukset: 25 kg/ 1 050 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuoneessa 0,0050,015 % (0,050,15 kg/1 000 l vettä) Avomaalla 0,050,1 % (0,51 kg/1 000 l vettä) Lehtilannoitus: Omenapuille 0,35 kg/100 l vettä Muille avomaan kasveille 0,35 kg/ 100 l vettä
todettuun tarpeeseen. Asianmukaisia käyttömääriä ei saa ylittää. Pakkaukset: 25/25 kg Käyttömäärät Maahan levitettäessä: Juurikasvit ja härkäpapu Sijoituslevitys 37 kg/ha Hajalevitys 1020 kg/ha Öljykasvit ja siemenapila Sijoituslevitys 23,5 kg/ha Hajalevitys 510 kg/ha Viljat, heinät, peruna ja herne Sijoituslevitys 12 kg/ha Hajalevitys 25 kg/ha Lehtilannoitus: 0,10,5 kg/100 l vettä Kasvihuonevihannekset 50 g/1 000 l kasteluvettä maksimissaan 100150 g/ 1 000 m² ja korkeintaan 12 kertaa kasvukaudella.
ei saa ylittää. Mangaanisulfaattia levitettäessä on käytettävä hengityssuojainta. Pakkaukset: 25/25 kg Käyttömäärät Maahan levitettynä 3060 kg/ha Lehtilannoituksena 10 kg/ha, vesimäärä 400 l/ha
Kalsium-neste (Ca 12, Cl 22) Kalsiumin lisälannoitukseen kastelulannoitteena kasvihuoneessa ja avomaalla sekä omenapuiden lehtilannoitukseen. Varastoi tuote lämpimässä. Pakkaukset: 20/320 l
Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuone 0,010,03 % liuos (0,10,3 l/1 000 l vettä) Avomaa 0,10,2 % liuos (12 l/1 000 l vettä) Lehtilannoitus: Omenapuut 0,7 % liuoksena (0,7 l/100 l vettä) Muille avomaakasveille 0,7 % liuoksena (0,7 l/100 l vettä)
KristaTM MKP
(NPK 0-23-29) Kastelulannoitukseen kasvihuoneessa ja avomaalla sekä lehtilannoitukseen. Pakkaukset: 25/25 kg Käyttömäärät Kastelulannoitus: Kasvihuone 0,050,2 % liuos (0,52 kg/1 000 l vettä) Avomaa 0,10,2 % liuos (12 kg/1 000 l vettä) tai 60120 kg/ha Lehtilannoitus: Juurikasvit 2550 kg/ha, enintään 4 % liuoksena (4 kg/100 l vettä) Avomaan puutarhakasvit Paineruiskulla 0,7 % liuos
FolicareTM Super (NPK 7-15-0)
Hivenlannoite, joka sopii viljojen, nurmien, öljykasvien sekä vihannesten ja juurikasvien hiventäydennykseen. Käytä Folicare Superia 36 kg/ha (1,53 %:n liuos). Vesimäärä on 200 l/ha. Viljoilla seokseen voi lisätä ureaa 12 kg/ha. Pakkaukset: 25/250 kg
Hortigrow, neste (P 12)
Nestemäinen fosforilannoite, joka sisältää myös magnesiumia. Tuote sopii kastelulannoitukseen kaikilla kasveilla kasvihuoneviljelyssä sekä lehtilannoitukseen perunalla ja juurikasveilla. Soveltuu sekä orgaanisille että inaktiivisille kasvualustoille. Varastoi lämpimässä. Pakkaukset: 20/320 l, 200/800 l, 1 000 l
Mangaanisulfaatti (Mn 32, S 15)
Kaikkien kasvien erilliseen mangaanilannoitukseen. Käytä ainoastaan todettuun tarpeeseen. Asianmukaisia käyttömääriä
22
© Yara
© Yara
23
Dissolvine Cu (Cu 9,7) Nestemäinen hivenravinne, joka sopii käytettäväksi suoraan maahan levitettynä ennen kylvöä tai lehtilannoitteena. Käytä vain todettuun tarpeeseen. Asianmukaisia käyttömääriä ei saa ylittää. Varastoi lämpimässä. Käytä levitystyössä hengityssuojainta. Metalliset ruiskut ja säilytysastiat on huuhdeltava käytön jälkeen huolellisesti vedellä, koska kelaattiliuos aiheuttaa metallien, varsinkin raudan, syöpymistä. Pakkaukset: 10/10 l
Käyttömäärät Maahan levitettynä ennen kylvöä 5 10 l/ha, mullataan ruiskutuksen jälkeen. Lehtilannoitus: 0,20,4 l/100 l vettä (vettä on käytettävä vähintään 400 l/ha, mielellään enemmän).
Käyttömäärä Kastelun yhteydessä kasvihuoneessa 5 ml/m2 Ruukkukasvien kastelu 0,02 % liuoksella. Uusi käsittely tarvittaessa. Pelto- ja avomaakasvien lehtilannoitus 0,1 l/100 l vettä. Kostutusaineen käyttö parantaa tehoa.
kanssa. Sekoitus esim. Kaliumnitraatin ja NPK lannoitteiden kanssa on mahdollinen, samoin voidaan käyttää tankkiseoksena useimpien tauti- ja tuholaisaineiden kanssa. Sekoitettavuus kannattaa varmistaa esisekoituksen avulla. Pakkaukset: 1 l, 5 l ja 10 l Käyttömäärät Upotuskäsittely istutuksen yhteydessä: Mansikka 0,25 % liuokseen (0,25 l/ 100 l vettä) 510 minuutiksi Koristekasvit 0,3 % liuokseen (0,3 l/ 100 l vettä) enintään 15 minuutiksi Kastelulannoitus monivuotisilla istutuksen jälkeen: Mansikka 2,55 l /ha noin 1 viikko istutuksen jälkeen Viinimarjat, karviainen, vadelma ja pensasmustikka 35 l /ha noin viikko istutuksen jälkeen Kastelulannoitus yksivuotisilla puutarhakasveilla sekä monivuotisilla istutusta seuraavina vuosina: Mansikka 2,55 l/ha/kerta. Käsittely uusitaan 23 kertaa 1014 vuorokauden välein. Viinimarjat, karviainen, vadelma ja pensasmustikka 35 l/ha/kerta. Käsittely uusitaan 23 kertaa 1014 vuorokauden välein. Avomaankurkku 2,55 l /ha/kerta. Ensimmäinen kastelu noin 1 viikko istutuksen jälkeen, käsittely uusitaan 12 kertaa 1014 päivän välein. Tomaatti 0,71 l/1 000 m². Ensimmäinen käsittely 12 vk istutuksen jälkeen, käsittely uusitaan noin kerran kuukaudessa. Koristekasvit 0,0250,05 % liuoksella 23 viikon välein. Käyttömäärä on 47 ml/m². Lehtilannoitus: Mansikka 2,53 l/ha/kerta, 4001 000 l vettä/ha. Ensimmäinen ruiskutus kukinnan alussa ja käsittely uusitaan 2 viikon kuluttua. Viinimarjat, karviainen, vadelma ja pensasmustikka 23 l/ha/kerta, 400 1 000 l vettä/ha. Ensimmäinen ruiskutus tehdään kukinnan alussa. Käsittely uusitaan 12 kertaa, 23 viikon välein. Salaatit ruiskutetaan 2 viikkoa istutuksen jälkeen, 2 l/ha, 400600 l vettä/ha. Avomaankurkku 3 l/ha/kerta, 400
Dissolvine Fe (Fe 6)
Hivenlannoite sopii kastelu- ja lehtilannoitukseen. Käytä vain todettuun tarpeeseen. Asianmukaisia käyttömääriä ei saa ylittää. Varastoi lämpimässä. Käytä levitystyössä hengityssuojainta. Metalliset ruiskut ja säilytysastiat on huuhdeltava käytön jälkeen huolellisesti vedellä, koska kelaattiliuos aiheuttaa metallien, varsinkin raudan, syöpymistä. Pakkaukset: 10/10 l
Phosfik (NPK 3-12-15) Phosfik on nopeavaikutteinen, nestemäinen lannoite, joka sisältää pääravinteita sekä hivenravinteita. Tuotteen fosfori on nopeasti imeytyvää fosfiittifosforia, joka vahvistaa kasvia ja parantaa kasvua erityisesti epäedullisissa oloissa. Phosfik imeytyy nopeasti kasviin juurten ja lehtien kautta. Se edistää kasvua varsinkin epäedullisissa olosuhteissa ja vahvistaa kasvien omia puolustusmekanismeja. Näin kasvi on puolustuskykyisempi taudinaiheuttajia vastaan. Marjakasveilla Phosfik parantaa sokerien kulkeutumista marjoihin. Se parantaa myös sadon laatua ja säilyvyyttä. Nurmikoilla Phosfik toimii kasvun herättäjänä keväällä.
Muista käytössä Älä sekoita kastelukalkkisalpietarin tai Kalsiumnesteen kanssa. Phosfik ei myöskään sovellu seokseen öljyjen, emäksisten aineiden tai sulfaattien
600 l vettä/ha. Ensimmäinen ruiskutus tehdään viikko istutuksen jälkeen, käsittely uusitaan 12 kertaa 1014 vrk välein. Sipulit ja purjo 3 l/ha/kerta, 4001 000 l vettä/ha. Ensimmäinen ruiskutus tehdään, kun naatit ovat tarpeeksi suuret. Uusi käsittely 13 kertaa, 1014 vrk välein. Kaalikasvit 23 l/ha/kerta, 400600 l/ ha vettä. Ensimmäinen ruiskutus 23 viikkoa istutuksesta, käsittely uusitaan 23 kertaa, 710 vrk välein. Tomaatti 0,20,3 % liuoksella (0,2 0,3 l/100 l vettä). Ensimmäinen ruiskutus istutuksen jälkeen, käsittely uusitaan 1014 vrk välein aina sadon kypsymiseen asti. Kasvihuonekurkku 0,25 % liuoksella (0,25 l/100 l vettä). Ensimmäinen ruiskutus istutuksen jälkeen ja käsittely uusitaan 1014 vrk välein. Koristekasvit 0,20,25 % liuoksella (0,20,25 l/100 l vettä). Ensimmäinen ruiskutus istutuksen jälkeen ja käsittely uusitaan 13 kertaa 23 viikon välein.
GliborTMCa (B 3, Ca 8,6)
GliborCa on kalsiumkloridiliuos, joka sisältää booria. GliborCa edesauttaa kasvin solukon muodostumista ja sen rakenteen paranemista. Liuos auttaa kasveja kestämään paremmin stressin aiheuttamia vahinkoja, lisää kasvin hedelmöittymiskykyä, hedelmä ja marja lukumäärää ja hedelmäkokoa. Lisää hedelmien ja marjojen sokeripitoisuutta. Käytetään lehtilannoitteena. Pakkaus: 10 l Käyttömäärät Lehtilannoitus: Hedelmäpuut 0,25 % liuos. Ruiskutetaan 3 kertaa: ennen kukintaa, kukinnan aikaan ja hedelmäkasvun aikaan. Vihannekset 0,250,3 % liuos. Ruiskutetaan 2 kertaa: ennen kukintaa ja hedelmien alkukasvun aikaan. Lehtivihannekset, yrtit ja mausteet 0,25 % liuoksella, kasvun aikaan. Koristekasvit 0,25 % liuoksella, intensiivisen kasvun aikana ennen kukintaa. Mansikka 0,150,25 % liuos. Ruiskutetaan 3 kertaa: ennen kukintaa, kukinnan aikaan ja heti kukinnan jälkeen. Suositeltava vesimäärä 8001 000 l vettä/ha. GliborCa voidaan käyttää myös kastelulannoitteena: 510 l/ha.
Typpiliuos (N 30)
Viljojen ja öljykasvien kasvukauden aikaiseen lisätyppilannoitukseen sekä puutarha- ja juurikasvien kastelu- ja lehtilannoitukseen. Varastoi lämpimässä. Pakkaukset: 200/800 l Käyttömäärät Kastelulannoitus: Puutarha- ja juurikasvit 0,10,5 % liuos (15 l/ha, vesimäärä 1 000 l/ha) Lehtilannoitus: Viljakasvit rikkakasviruiskutuksen yhteydessä 510 l/ha, vesimäärä 200 l/ha Tähkimisvaiheessa tai yksinään käytettynä 30 l/ha, vesimäärä 200 l/ha. 30 litrasta tulee 11,7 kg typpeä.
Lippulehtivaiheessa sekoitettuna torjunta-aineisiin 18 l/ha, vesimäärä 200 l. Puutarha- ja juurikasvit 15 % liuos (15 l/100 l vettä)
Typpihappo 60 %, tekn. (N 13)
Tippu- ja tihkukasteluletkujen puhdistukseen sekä kastelulannoitteen pH:n säätöön kasvihuoneissa ja avomaalla. Varastoidaan lämpimässä. Pakkaukset: 35/840 kg Käyttömäärät Veden alkaliteettiluvun ja halutun pH-arvon mukaan.
24
© Yara
© Yara
25
Biologiset kasvinsuojeluaineet ja kasvunedistäjät
Mycostop®
Biologinen kasvinsuojeluaine vihannesten, koristekasvien ja maustekasvien kasvatukseen. Torjuu tehokkaasti taimipoltetta sekä Fusarium ja Pythium -sienten aiheuttamia juuristotauteja. Lisää kasvua ja sadon määrää. Mycostop-käsittely annetaan ensisijaisesti tippukastelun kautta. Se voidaan tehdä myös ruiskuttamalla, kastelemalla, peittaamalla tai upotuskäsittelynä. Käyttömäärät Siementen kuivapeittaus: kylvö viimeistään viikon kuluttua peittauksesta. Käyttömäärä 0,10,4 g/50 g siementä kasvilajista riippuen. Istukassipulin ja valkosipulin kynsien upotus 15 minuutiksi 0,01 % vesiseokseen juuri ennen istutusta. Taimikasvatusvaiheessa kasvualustan kastelu taimettumisen jälkeen, 2-10 g/100 m² Mycostoppia. Ruukkukasvien ja leikkokukkien kastelu 2-5 g/1000 kasvia ruukutuksen tai istutuksen jälkeen. Kurkku, tomaatti ja paprika kastelu 5-8 g/1000 kasvia istutuksen jälkeen. Mycostop-käsittely uusitaan kuukauden välein.
Turvelannoitteet
PeatcareTM 11-24-24*
(NPK 11-11-20) Peatcare 11-24-24 sopii kaikkien orgaanisten kasvualustojen peruslannoitukseen, taimitarhoilla erityisesti astiataimien ja metsätaimitarhoilla taimien kasvualustoihin. Se sopii myös kasvuturpeen peruslannoitukseen kasvualustateollisuudessa tai itse sekoitettavissa kasvualustoissa. Pakkaukset: 25/500 kg Käyttömäärä 0,51,2 kg/m³ (erityiskohteissa 1,2 1,8 kg/m³) turpeeseen tai multaan sekoitettuna.
PeatcareTM Slow Release 1
(NPK 9-3-5) Turpeen peruslannoitukseen käytettävä hidasliukoinen lannoite, joka antaa tasaisen kasvun koko kasvukaudeksi. Lannoitus Peatcare Slow Release 1:llä vähentää hoitolannoituksen tarvetta ja mahdollisia ravinnevalumia ympäristöön. Tuotteella on myös kalkitsevaa vaikutusta muista siis vähentää tarvittaessa kasvualustan kalkitusmäärää. Metsätaimilla Peatcare Slow Release 1 voidaan käyttää myös kalkitsemattomassa turpeessa. Lannoite on aina sekoitettava kasvualustaan; pintalannoitukseen se ei sovellu.
Pakkaukset: 25/500 kg Käyttömäärät Astiataimet: Alppiruusu Hedelmäpuut Koristepensaat Marjapensaat
67 kg/m³ kasvualustaa 46 kg/m³ kasvualustaa 57 kg/m³ kasvualustaa 35 kg/m³ kasvualustaa
Metsätaimet: Havupuut 24 kg/m³ kasvualustaa Lehtipuut 35 kg/m³ kasvualustaa
Prestop Mix®
Biologinen kasvinsuojeluaine vihannesten, koristekasvien ja maustekasvien kasvatukseen. Torjuu tehokkaasti Pythium ja Rhizoctonia -sienten aiheuttamia juuristotauteja ja taimipoltetta. Prestop Mix -käsittely annetaan vesiseoksena kasvualustaan sekoittamalla tai
kasteluna, ei sovellu tippukasteluun. Mansikan ja vadelman harmaahomeen torjuntaan mehiläislevityksenä. Käyttömäärät Kasvualustaan sekoitettuna 200500 g/m³ kasvualustaa. Kennotaimien kastelu 510 g/m² Yksittäiset paakku- tai ruukkutaimet 50500 g/1000 kasvia ruukun koosta riippuen.
* Tuotenimessä ravinnesisältö on ilmoitettu oksideina.
Mansikan ja vadelman harmaahomeen torjunta mehiläislevityksenä, Prestop Mixin tarve kukinnan aikana 300 500 g/ha. Valmisteen käyttö aloitetaan heti kukinnan alkaessa. Levitykseen tarvitaan 2 levittimellä varustettua mehiläispesää/ha. Prestop Mixiä lisätään päivittäin 510 g pesän suuaukolle koko kukinnan ajan.
26
© Yara
© Yara
27
Prestop®
Biologinen kasvinsuojeluaine kurkun mustapistemädän, Pythium- ja Rhizoctonia- sienten aiheuttamaan taimipoltteen ja juuristotautien torjuntaan vihannes-, mauste- ja koristekasveilla sekä harmaahomeen torjuntaan pistokkailla, pikkutaimilla, tomaatilla, kurkulla, paprikalla ja koristekasveilla. Prestop käsittely voidaan antaa ruiskuttamalla, kastelemalla, tippukasteluna tai kasvualustaan sekoittamalla. Käyttömäärät Kurkun mustapistemädän sekä tomaatin, paprikan ja kurkun harmaahomeen torjumiseksi ruiskuta rungot, mustapistemädän kohdalla erityisesti runkojen tyvet 0,5 % vesiseoksella pian istutuksen jälkeen, 100 g Prestop /1000 kasvia. Uusi käsittely 34 viikon välein. Kasvualustaan sekoitetus esim. 2 % vesiseoksella, 200500 g Prestop/m³ kasvualustaa. Kennotaimien kastelu 0,5 % vesiseoksella, 510 g Prestop/m². Yksittäisten paakku- tai ruukkutaimien kastelu 0,5 % vesiseoksella, 50500 g
Prestop/1000 kasvia ruukun koosta riippuen. Tippukasteluna 100 g/400 500 kasvia. Uusi käsittely 46 viikon välein. Koristekasvien ja pikkutaimien harmaahomeen torjumiseksi ruohovartisten pistokkaiden upotus 0,5 % vesiseokseen tai ruiskutus 0,5 % vesiseoksella.
GlioMix®
Biologinen hyötymikrobivalmiste vihannesten, mauste- ja koristekasvien taimikasvatukseen ja istutusvaiheeseen. Parantaa taimettumista, lisää hyväkuntoisten taimien määrää ja vahvistaa juurten kasvua. Käyttömäärät Kasvualustaan sekoitus kasteluna ennen kylvöä tai istutusta 30-50 g/ 100 l turvetta tai kastelu 10-20 g/m². Kasvihuonevihannesten kastelu istutuksen yhteydessä 100 g/ 500 kasvia. Ei sovellu tippukasteluun.
sekä aikaistaa ja lisää sadon määrää. Valmiste sopii erityisesti varhaisperunalle, avomaan kurkulle ja mansikalle. Voidaan antaa upotuskäsittelynä, kasteluna tai ruiskutteena. Perunan ja sipulin upotus ennen istutusta 0,15 % liuokseen. Taimien kastelu 0,1 % liuoksella. Kasvuston ruiskutus 0,1-0,15 % liuoksella, 800-1 000 l vettä/ha.
Greenstim®
Luonnosta peräisin olevaa glysiinibetaiinia sisältävä tuote. Lisää sadon määrää parantamalla kasvien kestävyyttä kylmyys-, kuivuus- ja lämpöstressiä vastaan, tehostaa kasvien yhteyttämistä ja vähentää valohengitystä, lisää perunan tärkkelyspitoisuutta. Käyttömäärät Kasvuston ruiskutus: avomaan vihannekset, marjakasvit ja peruna 2 kg/ha, hedelmäpuut 57 kg/ha, kiinnitteen käyttö parantaa tehoa. Tarkemmat ohjeet www.yara.fi tai www.farmit.net -nettisivuilta.
Metsälannoitteet
SGA
SGA sisältää siitakesienen rihmastouutetta, joka parantaa kylmänkestävyyttä, nopeuttaa kasvuunlähtöä ja juurtumista
Metsän NP 1 (25-2-0) Metsän NP 1:ä käytetään kangasmaiden kuusikoiden ja männiköiden lannoitukseen. Lannoite sopii myös koivumetsiin. Käyttösuositus on 450800 kg/ha 68 vuoden välein. Lannoite sisältää hivenravinteista mm. booria, joka ehkäisee puissa latvavaurioita. Levitys lumettomaan maahan. Suomensalpietari (27-0-1)
Suomensalpietari on typpilannoite, joka sopii parhaiten kangasmaiden männiköihin, mutta sitä voidaan käyttää myös kuusivaltaisissa metsissä. Käyttösuositus on 400750 kg/ha 68 vuoden välein. Levitys keväästä alkusyksyyn.
Rauta-PK (0-8-14)
Rauta-PK sopii typpirikkaille soille sekä yhdessä typen kanssa myös karuhkojen soiden lannoitukseen. Käyttösuositus on 400600 kg/ha. Jatkolannoitus ravinneanalyysin mukaan. Levitys lumettomaan maahan. Rauta-PK:n yhtenä raaka-aineena käytetään rautasulfaattia, joka on vesienpuhdistuksesta tuttu fosforinpoistoaine. Rauta saostaa kasveilta käyttämättä jääneen liukoisen fosforin veteen liukenemattomaksi. Puut kuitenkin pystyvät myöhemmin ottamaan tätä fosforia käyttöönsä sienirihmaston avulla. Näin Rauta-PK suojelee vesistöjä rehevöitymiseltä ja tarjoaa entistä pitkävaikutteisemman fosforiravinteen puuston käyttöön.
Urea (46-0-0) Urea on puhdas typpilannoite, joka sopii parhaiten kangasmaiden männiköihin, mutta sitä voidaan käyttää myös kuusivaltaisissa metsissä. Urea sopii myös typpiköyhille soille yhdessä Rauta-PK:n kanssa. Käyttösuositus kangasmailla on 250430 kg/ha 68 vuoden välein ja soilla 150200 kg/ha 1015 vuoden välein. Levitys alkusyksystä pysyvän lumen tuloon saakka. Suometsän Y 1 (10-4-10)
Suometsän Y 1:stä käytetään karuhkojen suometsien lannoituksiin, joissa fosforin ja kaliumin lisäksi tarvitaan myös typpeä. Käyttösuositus on 600700 kg/ha 1015 vuoden välein tai ravinneanalyysin mukaan. Levitys lumettomaan maahan.
0,67 %), joka on syytä huomioida annostelussa. Käyttö ravinneanalyysin perusteella tai 500600 kg/ha. Levitys lumettomaan maahan.
Metsän NP 2 (19-4-0)
Metsän NP 2 on räätälöity erityisesti viljavien kivennäismaiden boorin puutteesta kärsivien kasvatusmetsien terveyslannoituksiin. Käyttösuositus on 450550 kg/ha tai ravinneanalyysin perusteella. Levitys lumettomaan maahan.
Pellonmetsityksen PK 1 (0-6-9)
Pellonmetsityksen erikoislannoite on tarkoitettu peltojen metsitysalojen lannoituksiin. Lannoitteelle on ominaista korkeat hivenpitoisuudet (mm. boori
Booriravinne (B 0,75) Booriravinne on räätälöity viljavien kivennäismaiden boorin puutteesta kärsivien taimikoiden ja riukuvaiheen metsiköiden lannoitukseen ja kivennäismaapeltojen metsityslannoitukseen. Käyttösuositus 250350 kg/ha tai ravinneanalyysin perusteella. Levitys lumettomaan maahan.
28
© Yara
© Yara
29
30
Lannoitteiden ravinnesisällöt
© Yara
Peltoviljelylannoitteet
Tuotetunnus N-P-K % Ca 1 4 2,5 2 3 2 2 1 0,9 1 0,5 0,5 0,5 0,5 4 0,02 0,1 0,0015 Irto vain SVI x x 4 2,5 0,02 0,1 0,0015 x x 2 0,02 0,1 0,0015 x x 3 3 0,02 0,1 0,0015 x x 6 0,05 0,3 0,05 0,0015 Irto vain UKI x x 40/1200 40/1200 40/1200 40/1200 8 2 0,1 0,6 Ennakkotilaus x 3 0,02 0,0015 x x 40/1200 650 650 650 650 650 650 650 x x 0,02 0,0015 x x 40/1200 650 0,02 0,0015 x x 40/1200 650 0,02 0,0015 x x 40/1200 650 x 0,02 0,0015 Irto vain UKI x x 40/1200 650 x 0,02 0,0015 Irto vain UKI x x 40/1200 650 x 0,02 0,1 0,0015 x x 650 4 0,02 0,0015 Irto vain UKI x x 40/1200 650 x Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Se UKI SVI HVA Suomensalpietari YaraMila Pellon NP YaraMila Pellon Y 1 YaraMila Pellon Y 2 YaraMila Pellon Y 3 YaraMila Pellon Y 4 YaraMila Pellon Y 5 YaraMila Pellon Y 6 Yara Mila Juurikkaan Y YaraMila Hiven Y YaraMila Nurmen Y 1 YaraMila Nurmen Y 2 YaraMila Nurmen NK 1 YaraMila Nurmen NK 2 25-0-9 22-0-7 20-6-6 20-3-5 23-3-6 15-4-8 18-4-14 22-5-5 20-2-12 23-3-8 24-4-4 27-2-3 26-4-1 27-0-1 SS NP PE1 PE2 PE3 PE4 PE5 PE6 JY HY N1 N2 NK1 NK2 Tuotteet valmistetaan Suomessa. Lannoite Muut ravinteet, % Muuta Toimituspaikat Säkki/ lava kg Suursäkki kg Irto Kuivarakeistettu
Peruna-ja puutarhalannoitteet
Tuote- Lannoite tunnus N-P-K % 8-5-19 10-2-24 12-5-15 14-3-15 14-0-21 6-3-15 8-4-16 6-5-20 11-5-18 13-0-11 9-0-28 3-5-20 13-3-11 12-4-13 1,6 11 2,5 11,5 3 13 0,01 14,3 0,01 0,03 0,02 0,03 0,15 0,035 0,5 3 14 0,15 0,04 1,6 10 3 12 0,05 0,03 0,1 3 10 0,05 0,7 0,25 0,1 0,19 0,03 0,1 0,5 0,01 0,01 4 12 11 0,01 0,001 0,001 0,04 0,0015 0,001 0,05 0,09 0,02 0,005 0,05 0,001 0,001 0,001 Ennakkotilaus 0,001 Ennakkotilaus 2,5 10 0,02 0,09 1,6 8 0,015 0,2 0,02 0,02 0,7 12 0,02 0,01 0,1 0,018 2,5 11 0,05 0,05 0,25 0,0015 Ca Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Se Ennakkotilaus Ennakkotilaus Ennakkotilaus Ennakkotilaus Ennakkotilaus Ennakkotilaus Ennakkotilaus Ennakkotilaus Ennakkotilaus x x x x x x x x x x x x x x x 40/1200 40/1200 40/1200 x PO1 PO2 TPO1 TPO2 TPNK PEK VY PT2 PT3 PTNK1 Puutarhan NK 1 PTNK2 Puutarhan NK 2 PTPK PTK PTVY Peruna- ja puutarhalannoitteet ovat kloorivapaita. Tuotteet valmistetaan Suomessa. Varhaisviljelyn Y 2 Puutarhan Kesto Y Puutarhan PK YaraMila Puutarhan Y 3 YaraMila Puutarhan Y 2 Varhaisviljelyn Y 1 Perunan Kalsium Y 1 Tärkkelysperunan NK YaraMila Tärkkelys Y 2 YaraMila Tärkkelys Y 1 Perunan Y 2 YaraMila Perunan Y 1 Muut ravinteet, % Muuta Toimituspaikat UKI x x x x x SVI x x x x x x x 40/1200 40/1200 40/1200 40/1200 40/1200 40/1200 40/1200 HVA Säkki/ lava kg 40/1200 SuurIrto säkki kg 650 650 650 650 650 650 650 650 650 650 650 650 650 650 x x x x x x Kuivarakeistettu
0,05 0,03 0,08 0,25 0,002 0,04
Sivu- ja hivenravinnelannoitteet
Tuote- Lannoite tunnus MGR CAR Magnesiumravinne Kalsiumravinne 10-0-0 10-0-0 ZNRE Sinkkiravinne KMGR Kalium-magnesiumravinne CAMG Kalsium-magnesiumravinne HIR FCS Hivenravinneseos FoliCare Super Tuotteet valmistetaan Suomessa. 7-15-0 10-0-0 0-0-20 12 11 BORA Booriravinne CURE Kupariravinne MNRE Mangaaniravinne Muut ravinteet, % N-P-K % Ca 3 10,5 21 1,4 0,9 1,5 3,6 3,6 3,6 8 7,5 5 4 Mg 15 2 Na S 19 14,5 16 20 21 21 21 18 17 6 0,05 0,06 0,3 0,3 1 0,7 0,3 1,3 0,3 2 0,7 0,01 0,05 0,03 0,8 0,1 Vesiliukoinen 2 5 2 0,75 B Cu Fe Mn Mo Zn Se Muuta Toimituspaikat UKI x x x x x x x x x x SVI x x x x x x x x x x x x x x 40/1200 40/1200 40/600 25/250 650 650 HVA x x x Säkki/ lava kg 40/600 35/1050 40/1200 650 650 650 650 650 Suursäkki kg Irto Kuivarakeistettu x x x x x x x x x
Täydennyslannoitteet
Tuotetunnus PEKS U FR KSU KAS TL ST Lannoite N-P-K % Peltokalkkisalpietari Urea Fosforiravinne Kaliumsuola Kaliumsulfaatti Typpiliuos, g/litra* Starttiravinne ** Astiatoimitukset HVA, irto SVI * Tuote valmistetaan Suomessa. 15,5-0-0 46,3-0-0 1-9-0 0-0-50 0-0-40 39-0-0 12-23-0 17 ** x 6,3 10 Ennakkotilaus Ca 19 Mg Na Muut ravinteet, % S B Cu Fe Mn Mo Zn Se Muuta Toimituspaikat UKI x x x x x SVI x x x x x x x x x x HVA Säkki/ lava kg 25/1000 25/1000 40/1200 40/1200 40/1200 200 l/800 l 30/600 600 650 650 650 x x x Suursäkki kg Irto Kuivarakeistettu
© Yara 31
32
Metsälannoitteet
Tuotetunnus N-P-K % Suometsän Y 1 Metsän NP 1 Rauta-PK 0-6-9 10,5 19-4-0 4,3 1,0 12,0 0,4 0,1 x 650 2,0 14,5 0,75 x 35/1050 650 x x 10,8 3,3 2,5 0,67 0,1 0,5 x 40/1200 650 x Booriravinne Metsän NP 2 0-8-14 14,8 0,4 2,4 0,3 0,1 2,5 x 40/1200 650 x 25-2-0 5,5 1 0,15 0,1 x 40/1200 650 10-4-10 8,5 1,5 5,5 0,2 0,1 0,2 x 650 x Ca Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Se UKI SVI SUY1 MNP1 RPK PEMPK1 Pellonmetsityksen PK 1 BORA MNP2 Tuotteet valmistetaan Suomessa. Lannoite Muut ravinteet, % Muuta Toimituspaikat Säkki/ SuurIrto HVA lava kg säkki kg Kuivarakeistettu
© Yara
Turvelannoitteet
Tuotetunnus N-P-K % PEAT1
11-11-20 9-3,5-5
Lannoite Ca 6,2 4,8 3,8 0,04 0,05 0,05 0,08 0,015 0,04 0,08 1 0,5 0,4 0,1 0,2 Mg Na S B Cu Fe Mn Mo Zn Cl
Muut ravinteet, %
Pakkaus
PeatcareTM 11-24-24 PeatcareTM Slow Release 1
25 kg/500 kg 25k g/500 kg
PEATSR Tuotteen nimessä olevat luvut on ilmoitettu oksideina. Luvut säkin päällä. Toimituspaikka Harjavalta. Tuotteet valmistetaan Suomessa.
Maanparannusaineiden ravinnesisältö %
Tuote- Lannoite tunnus Ca MK B AP BAP PEKI Tuotteet valmistetaan Suomessa. Calsiniitti S 0-2-0 23 18 Bio-Apatiitti 0-1-4 11 8 Apatiitti 0-14-0 34 Neutralointikyky 18 % Biotiitti 0-0-5 7 10 Siilinjärven magnesiumpitoinen kalkki 28 3 Mg S Neutralointikyky 33 % Neutralointikyky 13 % N-P-K % Muut ravinteet, % Muuta Toimituspaikat UKI SVI HVA x x x x x x x x x x Säkki/ lava kg SuurIrto säkki kg Kuivarakeistettu
Kastelulannoitteet
Tuotetunnus FKOM1 FKOM2 FHYD1 FOTL FBB FSB FKEM FPK YLCN KUR KUP KPLUS KMGS SOLUB MNSULF KMKP KMAG KSOP CACLH MG Lannoite N-P-K % Ferticare KOMBI 1 * Ferticare KOMBI 2* Ferticare HYDRO* Ferticare OTL* Ferticare 8-7-21* Ferticare 7-9-32* Ferticare 10-52-17* Ferticare PK * YaraLiva Calcinit Krista U Krista UP Krista K Plus Krista MgS Soluboori Mangaanisulfaatti Krista MKP Krista MAG Krista SOP* Kalsiumkloridi, hiutale* Liuokset Ravinnepitoisuus g/l Magnesiumnitraatti, neste KN FMG Kalsium-neste* Hortigrow, neste* 11-174-0 94-0-0 81 20 l/320 l 200 l/800 l 1000 l 163 60 289 20l/320l 20 l/320 l 200 l/800 l 1000 l FMGM Hortigrow Mikro, neste DIMN DICU DIFE TH30 PFIK GBCA © Yara 33 Dissolvine Mn Dissolvine Cu Dissolvine Fe Typpihappo 60 %, tekn. * ** Phosfik * GliborCa* ** Ravinteet painoprosentteina 13-0-0 3-12-15 8,6 0,01 3 Kastelulannoitteet saatavissa Harjavallasta *Tuotteet valmistetaan Suomessa. 0,02 0,02 0,001 0,02 117 80 3,3 0,5 20 11,4 0,25 3 20 l/320 l 200 l/800 l 1000 l 78 10 l/10 l 10 l/10 l 10 l/10 l 35 kg/840 kg 1 l, 5 l, 10 l 10 l n. 1,35 0-23-29 11-0-0 0-0-41 28 9 18 49,2 8-3-18 7-4-27 10-23-14 1-8-32 15,5-0-0 46-0-0 18-19-0 14-0-38 9,7 10,9 15 13 20,5 32 19 1,5 10 0,02 0,01 0,1 0,1 0,002 0,01 1,6 2,7 14-5-21 18-5-20 6-6-25 Ca Mg 1,4 1,5 2,6 Na S 1,8 2,1 3,7 15,9 4,5 B 0,02 0,02 0,03 0,03 0,02 Muut ravinteet, % Cu 0,01 0,01 0,02 0,01 0,01 Fe 0,1 0,1 0,2 0,2 0,2 Mn 0,1 0,1 0,14 0,2 0,2 Mo 0,002 0,002 0,004 Ravinteet viljely- ja raakavesitietojen mukaan 0,002 0,002 0,01 0,1 Zn 0,01 0,01 0,02 Cl 25 kg/500 kg 25 kg/500 kg 25 kg/500 kg 25 kg/500 kg 25 kg/250 kg 25 kg/250 kg 25 kg/250 kg 25 kg/500 kg 25 kg/1225 kg 25 kg/500 kg 25 kg/25 kg 25 kg/1050 kg 25 kg/1000 kg 25 kg/25 kg 25 kg/25 kg 25 kg/25 kg 25 kg/1000 kg 25 kg/1000 kg 25 kg/1050 kg Pakkaus Ominaispaino
n. 1,3 n. 1,4
n. 1,1
n. 1,35 n. 1,2 n. 1,3 n. 1,4 n. 1,4 n. 1,4
Puutosoireiden tunnistaminen vaatii taustatietoja
Vähäiset puutosoireet eivät näy kasvustossa. Tällöin puhutaankin piilevästä ravinteiden puutteesta, jota on mitä todennäköisimmin suomalaisissa pelloissa enemmän kuin tiedostetaankaan. Ravinnepuutosoireiden määrittäminen ei ole helppoa. Puutosoireiden tunnistaminen vaatii systemaattista lähestymistapaa ja tässä kaikki lohkon viljelyyn liittyvät tiedot, kuten lohkon viljavuustutkimuksen tiedot, maalaji, maan pH, multavuus, laji ja lajike, kuivuus/märkyys, lämpötila, eri kasvustoruiskutukset ja käytetty lannoite, auttavat. Kannattaa olla myös tarkkana, ettei sekoita lehtilaikkutauteja ja hyönteisten aiheuttamia vioituksia ravinnepuutosoireisiin. Lohkon maalajivaihtelun vuoksi puutosoireet eivät esiinny tasaisesti koko lohkolla, ja siksi havainnot kannattaa tehdä lohkon eri osista. Ravinnepuutosten määrityksessä puutosoireiden sijainti kasvissa sekä tieto ravinteiden liikkuvuudesta ovat oleellisia asioita.
Hivenanalyysit ovat tarpeen
Hyvä tapa on ottaa lohkolta normaalin viljavuustutkimuksen yhteydessä ainakin yhdestä näytteestä hivenanalyysi. Viiden vuoden välein tehty seuranta antaa hyvän kuvan lohkon ravinnetilan kehittymisestä. Jos jokin ravinne on kriittinen, sen kehitystä kannattaa seurata tiheämmällä näytteenotolla ja miettiä, sisältääkö käytetty lannoite tarvittavat ravinteet. Kasvukaudella voi kasvustoon tehdä tarvittaessa täydennyslannoituksen. Viljoilla tärkeimmät hivenravinteet ovat boori, mangaani ja kupari. Nurmilla tarvitaan kuparia, sinkkiä ja mangaania. Öljy- ja palkokasvit vaativat viljoja ja nurmia paremmat hivenravinnetasot.
Fosfori (P)
Fosfori vaikuttaa viljoilla jyvien määrään ja kokoon sekä perimän siirtymiseen uudelle kasvisukupolvelle. Fosforin saanti on erityisen tärkeää kasvukauden alussa, jolloin kukintojen aiheet kehittyvät. Fosforin puute näkyy kasvin ja sen juurten heikkona ja hitaana kehittymisenä; tällöin myös sato jää alhaiseksi. Fosforin puutteessa kasvusto on himmeä ja tummanvihreä tai sinipunertava. Usein oraan kasvutapa on jäykkä ja hento. Fosforin puutetta esiintyy herkimmin kylminä keväinä.
Ravinteiden merkitys
Typpi (N)
Typpi vaikuttaa ravinteista eniten sadon määrään. Typen puutteessa kasvit jäävät kitukasvuisiksi ja niiden väri on vaalea, myös versojen lukumäärä vähenee. Ensin typen puute näkyy vanhojen lehtien kellastumisena ja varisemisena, sillä kasvi pystyy siirtämään typen vanhoista lehdistä uusiin. Jos typpeä on kasvin saatavilla niukasti, sadon määrä ja valkuaispitoisuus jäävät alhaiseksi. Valkuaisen määrä taas vaikuttaa esimerkiksi leipäviljojen leivontaominaisuuksiin ja nurmirehun laatuun. Typpi eläimillä Eläinkudoksissa typpeä on valkuaisaineiden rakenneosissa aminohapoissa ja typen tarve onkin pääosin aminohappojen tarvetta. Märehtijöillä typen lähteenä on paitsi rehun valkuainen, myös pötsissä mikrobien muodostama mikrobivalkuainen. Yksimahaisilla sen sijaan kaikki eläimen tarvitsema typpi täytyy tulla rehusta. Liian vähäinen typen saanti heikentää mm. kasvua (lihaskudoksen muodostuminen vähenee), lisää rasvoittumista ja alentaa maitotuotosta. Typen hyväksikäyttöön vaikuttavat rehun aminohappokoostumus ja energian ja typen saannin suhde. Liiallinen typpi poistuu elimistöstä virtsassa, mutta prosessi kuluttaa energiaa ja rasittaa eläimen normaaleja elintoimintoja.
Ravinteiden liikkuvuus vaikuttaa puutosoireiden sijaintiin
Ravinnepuutosoireen sijaintiin kasvissa vaikuttaa kyseisen ravinteen liikkuvuus kasvin sisällä. Ravinteet jaetaan kasvissa hyvin kulkeutuviin, kohtalaisesti kulkeutuviin ja huonosti kulkeutuviin. Viljelykasvin sisällä hyvin liikkuville ravinteilla, kuten typellä, kaliumilla, fosforilla ja magnesiumilla puutosoireet ilmaantuvat tavallisesti vanhoihin, jo täyskasvuisiin lehtiin, koska nämä ravinteet siirtyvät helposti kasvissa vanhoista lehdistä uusiin lehtiin. Huonosti kulkeutuvat ravinteet, kuten kalsium, boori, mangaani ja rauta ovat taas edellisen vastakohtia. Niiden puutosoireet näkyvät ensin uusimmissa lehdissä. Myös kasvin kasvunopeudella on vaikutus ravinteiden puutosoireiden ilmaantumiseen ja niiden sijaintiin kasvissa. Lisätietoa eri ravinteiden puutosoireista ja niiden merkityksestä viljelykasveilla löytyy Yara Suomen lannoitesivuilta osoitteesta www.farmit.net.
Fosforin puute ohralla
Ravinteet mahdollistavat fotosynteesin
Kaikki kasvit tarvitsevat ravinteita kasvaakseen. Ilman ravinteita yhteyttäminen olisi mahdotonta. Kasveja lannoitetaan sen takia, että niillä olisi riittävästi ja tasapainoisesti ravinteita yhteyttämiskoneiston rakentamiseen ja yhteyttämisen ylläpitoon. Lannoituksen hyöty saadaan täyspainoisen fotosynteesin kautta suurempana satona ja parempana laatuna. Kasvaakseen ja yhteyttääkseen kasvit tarvitsevat 16 eri ravinnetta. Hiiltä,
vetyä ja happea kasvi saa ilmakehästä. Muut 13 ravinnetta kasvi ottaa maasta. Ravinteet luokitellaan pää-, sivu- ja hivenravinteiksi niiden määrälliseen tarpeeseen perustuen. Pääravinteiden (N, P, K) ja sivuravinteiden (Ca, Mg, S) tarve lasketaan peltoviljelyssä kiloina hehtaaria kohden, hivenravinteiden (Fe, Mn, Zn, Cu, B, Cl, Mo) tarve on satoja grammoja tai grammoja hehtaaria kohden.
kasvuhäiriöinä ja hidastuneena kasvuna. Jos kasvilla on puute jostain ravinteesta, se ei voi ottaa ja hyödyntää muitakaan ravinteita parhaalla mahdollisella tavalla. Toinen ravinne ei siis korvaa toista, muutamia osittaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Eri ravinteilla on erilaisia keskinäisiä vuorovaikutussuhteita. Siksi tasapainoinen ravinteiden saanti on tehokkaan ravinteiden oton ja hyödyntämisen kannalta tärkeää. Monet ravinteet tarvitsevat muita ravinteita toimiakseen tehokkaasti kasvin elintoiminnoissa.
Ravinteet eivät korvaa toisiaan
Jokaisella ravinteella on kasvissa ainakin yksi tehtävä, jota mikään muu ravinne ei voi suorittaa. Jos kyseistä tehtävää ei hoideta, näkyvät seuraukset tavallisesti
Fosfori eläimillä Fosfori vaikuttaa useiden entsyymien toimintaan ja on siten keskeinen osa esim. energia-aineenvaihdunnan säätelyä ja energian saantia. Fosfori on myös luuston rakenneosa ja varastoitunut pääasiassa luustoon, mutta sitä on jonkin verran myös elimistön nesteissä. Märehtijät pystyvät hyödyntämään sekä karkearehun että viljan fosforin. Yksimahaisilla viljan fosforin hyväksikäyttö on sen sijaan huonoa, koska 2/3 fosforista on fytaattimuodossa eikä niillä ole ruuansulatuskanavassa fytaattifosforin hajottamiseen tarvittavaa fytaasientsyymiä. Puutostilanteissa eläimet voivat mobilisoida fosforia tietyssä määrin luustosta elimistön käyttöön. Liian vähäinen fosforin saanti vaikuttaa luuston kehitykseen, vähentää energiansaantia ja siten kasvua sekä tuotosta. Puute voi
34
© Yara
© Yara
35
välillisesti vaikuttaa myös hedelmällisyyteen. Liiallista fosforiruokintaa tulee välttää, sillä se erittyy elimistöstä pääasiassa lannan mukana ja on ympäristölle haitallinen.
Kalium (K)
Kalium on tärkein kasvin kylmänkestävyyteen vaikuttava ravinne. Siksi monivuotisilla nurmilla syyspainotteisella kaliumlannoituksella voidaan parantaa talvenkestävyyttä. Sitä tarvitaan kasvin vesitalouden säätelyyn sekä yhteyttämistuotteiden kuljettamiseen kasvin sisällä. Kaliumin puutos heikentää kasvin nestejännitystä, jolloin kasvi lakastuu kuumalla ilmalla. Kaliumin puutteessa oraiden kärki tai kasvin lehtien reunat ruskettuvat tai voivat jopa kuivua. Lehtisuonten väliset osat voivat olla kloroottisia ja usein himmeän sinertävän vihreitä. Lisäksi kaliumilla on tärkeä vaikutus perunan sisäiseen laatuun. Riittävän kaliumlannoituksen on todettu vähentävän mm. perunan raakatummumista ja keittämisen jälkeistä tummumista. Sokerijuurikkaalla kaliumvajaus aiheuttaa sen, ettei sokeripitoisuus nouse juuressa riittävän suureksi. Ylilannoitusta on kuitenkin varottava, koska se huonontaa mehun puhtautta ja alentaa saantoprosenttia.
kaliumia usein runsaasti. Elimistössä kalium on pääasiassa lihaskudosten ja eri elimien solunesteissä. Kaliumilla on keskeinen rooli solujen elintoiminnassa (ravintoaineiden kuljetus, väkevyyserojen ylläpito) ja se on välttämätön myös hermoston ja lihasten normaalille toiminnalle. Kaliumin liikasaanti tai puutos näkyykin useimmiten erilaisina halvauksina ja kouristuksina. Liikasaanti haittaa myös muiden kivennäisten mm. kalsiumin, natriumin, ja magnesiumin aineenvaihduntaa. Nurmirehujen kaliumpitoisuus on hyvä analysoida rehuanalyysin yhteydessä.
sillä liiallinen saanti voi haitata mm. kuparin hyväksikäyttöä ja aiheuttaa pötsin toimintojen heikkenemisen.
parantaa mm. perunan käsittelykestävyyttä, taudinkestävyyttä ja prosessoidun perunan tummumisherkkyyttä. Kalsium eläimillä Keskeisimpiä rooleja ovat maidon muodostus, hermoston ja lihasten toiminta, solujen aineenvaihdunta ja entsyymien toiminnan aktivointi. Kalsiumia on runsaasti luustossa. Kalsiumin hyväksikäyttöön vaikuttavat kalsiumin ja fosforin suhde sekä D-vitamiini. Kalsiumin tarve vaihtelee tuotantokauden mukaan ja sen saanti tulisi olla oikeassa suhteessa esim. fosforiin nähden. Eläimet pystyvät tasapainottamaan kalsiumin saantia mobilisoimalla sitä luustosta. Kalsiumin liiallinen tai liian vähäinen saanti voi näkyä esim. luuston haurastumisena, halvauksina, syönnin ja erityisesti maitotuotoksen vähenemisenä.
puute näkyy mm. jalkojen ja lihasten heikkoutena ja anemiana.
Rauta (Fe)
Raudan puutosoireet näkyvät nuorissa kasvinosissa. Ne ovat hyvin vaaleita, vain lehtisuonet jäävät vihreiksi. Lehdet saattavat kiertyä. Puutosoireet tulevat esiin herkimmin runsaasti kalkituissa maissa. Rauta eläimillä Rautaa tarvitaan veren muodostukseen, ja suurin osa elimistön raudasta onkin sitoutunut vereen, jossa sen tehtävä on toimia hapen kuljettajana. Rauta osallistuu myös erilaisten entsyymien toimintaan ja sitä kautta aineenvaihduntaan. Raudan puute aiheuttaa anemiaa. Eläimet saavat kuitenkin useimmista rehuista runsaasti rautaa, joten puutosta voi esiintyä yleensä vain, jos eläimet ovat esim. pelkällä maito/juottorehuruokinnalla. Tämän vuoksi porsaille annetaan rautalisä, ja rautaa on lisätty juomarehuihin.
Rikki (S)
Rikkiä tarvitaan aminohappojen ja niistä muodostuvien valkuaisaineiden rakentumiseen. Esimerkiksi vehnällä riittävä valkuaispitoisuus on hyvien leivontaominaisuuksien edellytys. Öljykasvit tarvitsevat poikkeuksellisen runsaasti rikkiä: noin 16 kg 1 000 kg:n siemensatoa kohti. Samoin sokerijuurikkaan rikin tarve on lähes samaa luokkaa kuin fosforin. Rikin puute aiheuttaa samantapaisia oireita kuin typen puutos. Kasvusto on vaaleanvihreä ja lehtisuonet saattavat olla kalvettuneita. Rikin puute kuitenkin alkaa nuorista kasvinosista. Esimerkiksi perunalla rikin puute nostaa vesipitoisuutta ja laskee tärkkelyspitoisuutta. Rikistä huolehtiminen on tärkeää myös siksi, että ilmasta tuleva rikkilaskeuma on vähentynyt. Rikki eläimillä Eläimet saavat rikkiä kasvien valkuaisesta, sillä kasveissa rikki esiintyy rikkipitoisissa aminohapoissa, jotka ovat valkuaisen rakenneosia. Yksimahaisilla rikki pitää saada rikkipitoisten aminohappojen muodossa, mutta märehtijät pystyvät hajoittamaan rikkiyhdisteitä pötsissä ja muodostamaan niistä rikkipitoisia aminohappoja. Tämän vuoksi rikin tarve on suhteessa typen tarpeeseen. Rikkiä tarvitaan mm. valkuaissynteesissä, rasva- ja hiilihydraattiaineenvaihdunnassa, veren hyytymisreaktioissa ja solujen suolatasapainon säätelyssä. Rikkiä tulee useimmiten riittävästi rehuista. Lisärikkiä ei kannata tarpeettomasti antaa,
Rikin puute ohralla
Magnesiumin puute perunalla
Boori (B) Kalsium (Ca)
Kalsium on solun seinien rakenneosa. Sitä tarvitaan erityisesti kasvupisteissä, joissa uusia soluja syntyy vilkkaimmin. Kalsiumin puute alkaa ilmetä nuorissa kasvinosissa. Lehtien kärjet koukistuvat taaksepäin ja reunat kiertyvät. Lehdet ovat epämuotoisia ja niissä voi olla kloroottisia laikkuja. Juuristo on kehittynyt heikosti. Perunalla tasapainoisesta kalsiumin saannista on huolehdittava erityisen hyvin kalsium on perunan laaturavinne. Kalsiumlannoituksen on todettu ehkäisevän monia perunassa ilmeneviä tauteja ja laatuvikoja. Kalsiumlannoitus
Magnesium (Mg)
Magnesiumia tarvitaan entsyymitoiminnassa sekä lehtivihreän muodostumiseen yhteyttämisessä. Magnesiumin puute ilmenee ensin vanhoissa lehdissä, jotka kalvettuvat reunoiltaan ja lehtisuonten välistä. Viljoilla ja nurmilla tämä näkyy ns. helminauhakirjontana, jolloin lehtivihreä kertyy tummanvihreiksi nauhoiksi lehden reunoihin. Erityisen tärkeää magnesiumin saanti on nurmilla, sillä se vaikuttaa rehun laatuun merkittävästi. Myös juurikkaalla ja perunalla magnesiumin puute vaikuttaa sekä sadon määrään että laatuun. Magnesium eläimillä Magnesiumin rooli elimistössä on mm. erilaisten entsyymien toiminnan säätely ja hermoston normaaliin toimintaan osallistuminen. Vaikka sitä on myös luustossa, eläimet eivät voi hyödyntää luuston magnesiumia. Yksimahaiset pystyvät märehtijöitä tehokkaammin hyödyntämään rehun magnesiumin. Magnesiumin näkyvin puutosoire märehtijöillä on laidunhalvaus, mutta se voi aiheuttaa myös vastustuskyvyn heikkenemistä, syönnin vähenemistä ja sitä kautta kasvun ja maidontuotannon heikkenemistä. Yksimahaisilla magnesiumin
Boori osallistuu kasveissa mm. solukkojen rakentumiseen ja niiden erilaistumiseen. Sen takia boorin puute näkyy kasvupisteiden tuhoutumisena. Myös kukkien kehittyminen estyy. Kasvien varret saattavat vioittua, ja esim. juurissa ja mukuloissa saattaa olla rosoutumia ja onteloita. Boorin käyttökelpoisuus huononee, kun maan pH on korkea. Juurikkaat ja ristikukkaiset tarvitsevat booria runsaammin kuin esimerkiksi viljat. Palkokasvit tarvitsevat booria myös juurien nystyräbakteerien toimintaan. Liian suurina annoksina boori on kuitenkin myrkyllistä kasveille.
Raudan puute rypsillä
Kupari (Cu)
Kuparin puute alentaa satoa jo lievänä, vaikka oireita ei näkyisikään. Viljan väri on vaalea ja lehtien järjet kellastuvat ja kiertyvät. Olkisato voi olla normaali ja valkuainen normaalia korkeampi. Kuparin puutetta esiintyy useimmiten turvemailla ja karkeilla kivennäismailla. Oireet tulevat esiin herkimmin kuivina vuosina.
Boorin puute perunalla
Kaliumin puute kauralla
Kalium eläimillä Kaliumin saanti kasviperäisistä rehuista on pikemminkin liian runsasta kuin liian vähäistä. Varsinkin nurmirehuista tulee
Kalsiumin puute rypsillä
36
© Yara
© Yara
37
Kupari eläimillä Eläimet tarvitsevat kuparia erilaisiin entsyymitoimintoihin, energia-aineenvaihduntaan ja karvojen, villan ja luiden kasvuun. Erityisesti naudoilla kuparin saanti perusrehuista on riittämätöntä. Eläimet voivat tasapainottaa jonkin verran kuparin saantia mobilisoimalla sitä maksasta, johon kupari varastoituu. Kuparin hyväksikäyttöön vaikuttavat mm. molybdeeni, rauta, rikki ja sinkki. Näkyvimpiä oireita kuparin puutoksessa ovat erilaiset lisääntymishäiriöt. Kuparin puute voi aiheuttaa myös anemiaa, luuston heikkoutta ja karvan kasvuhäiriöitä. Kuparin saanti on perusrehuista usein riittämätöntä, mutta esimerkiksi nurmen kuparipitoisuuteen voidaan vaikuttaa lannoituksella.
kaikkiin elintoimintoihin, myös puutosoireet ovat moninaisia. Näistä tyypillisimpiä ovat ruokahalun heikkeneminen, erilaiset ihovauriot ja kasvun heikkeneminen. Sinkin puute voi heikentää myös hedelmällisyyttä. Perusrehut eivät sisällä riittävästi sinkkiä, mutta esimerkiksi nurmen sinkkipitoisuuteen voidaan vaikuttaa lannoituksella.
Molybdeeni (Mo)
Molybdeenin puutetta voi ilmetä lähinnä happamissa kasvupaikoissa. Puutosoireita ovat lehtien vaaleus ja lehden reunojen mahdollinen kiertyminen. Kukkakaalilla lehdet jäävät epämuotoisiksi ja ryppyisiksi. Apila tarvitsee molybdeeniä nystyräbakteerien toimintaan.
Viljavuustutkimuksen tulkinta ja ravinnesuositukset ympäristötuen mukaan
Viljat, öljykasvit ja palkokasvit
Typpilannoituksen enimmäismäärät, kg/ha/v
Etelä- ja Keski-Suomi Satotaso, kg/ha VILJAT Ohra ja kaura Kevätvehnä Ohra, kaura, vehnä, seosvilja Syysruis syksyllä Syysruis keväällä Kevätruis Syysvehnä, ruisvehnä ja spelttivehnä syksyllä Syysvehnä, ruisvehnä ja spelttivehnä keväällä 4 000 4 000 Muut viljat ja niiden seokset 3 000 3 000 4 000 4 000 4 000 100 120 100 30 100 90 30 120 90 30 1 750 110 90 45 90 110 90 30 90 80 30 110 80 30 100 80 45 60 70 60 20 40 50 20 50 50 20 60 50 30 30 100 80 30 100 70 45 30 90 70 30 90 70 45 20 50 50 20 60 50 30 90 100 90 30 60 80 90 80 30 60 60 70 60 20 40 Savi- ja hiesumaat Karkeat kiv. maat Eloperäiset maat Savi- ja hiesumaat Pohjois-Suomi Karkeat kiv. maat Eloperäiset maat
Mangaanin puute ohralla
Sinkki (Zn)
Sinkkiä kasvi tarvitsee tärkkelyksen ja typpiyhdisteiden valmistamiseen. Sinkin puute aiheuttaa kasvin ja lehtien kasvun hidastumista. Puutetta esiintyy herkimmin keveillä hiekkamailla, turvemailla ja raskailla savimailla. Maan korkea fosforipitoisuus heikentää sinkin hyväksikäyttöä. Liian suuri sinkkipitoisuus on kasveille myrkyllinen.
Kuparin puute kauralla Molybdeenin puute ohralla
ÖLJY- JA TEOLLISUUSKASVIT Syysrypsi ja syysrapsi syksyllä Kevätrypsi, kevätrapsi, syysrypsi, syysrapsi ja ruistankio keväällä Pellavat, maissi, öljyhamppu, auringonkukka PALKOKASVIT Herne, härkäpapu, makea lupiinit
Mangaani (Mn)
Mangaanin puute ilmenee mailla, joiden pH on korkea (pH yli 6,5). Viljoista kaura on arin. Puute ilmenee ensin nuorissa lehdissä. Kasvin lehtiin ilmestyy pitkittäisiä ruskeita tai harmahtavia laikkuja tai pieniä keltaisia laikkuja. Jyvien ja röyhyjen muodostus jää heikoksi. Lievissä tapauksissa kasvusto näyttää vain normaalia vaaleammalta. Mangaanin puute on yleinen silmin havaittava puutosoire sokerijuurikkaalla. Yleensä on kuitenkin kyse kasveille käyttökelpoisen mangaanin vajeesta.
Tarkasta kasville sallitut lannoitusmäärät lohkokohtaisesti ympäristötuen ehdoista.
Sinkin puute kauralla
Sinkki eläimillä Sinkki osallistuu eri tavoin mm. luiden ja veren muodostumiseen, kasvuun, lisääntymistoimintoihin, valkuaisen, hiilihydraattien sekä rasvojen aineenvaihduntaan. Koska sinkki vaikuttaa lähes
Jos viljelijä haluaa käyttää tätä suurempaa typpi- tai fosforilannoitusta, lannoitusmäärän perusteena olevan satotason on oltava sellainen, että se on saatu lohkolta kyseisellä viljelykasvilla jonain viidestä aiemmasta satovuodesta.
38
© Yara
© Yara
39
Saavutettuun satotasoon liittyvä satotasokorjaus, kg/ha/v
Kasvi Ohra, kaura, kevätvehnä, syysvehnä, ruisvehnä, spelttivehnä, muut viljat ja niiden seokset Saavutettu satotaso, kg/ha 4 500 5 000 5 500 Syysruis, kevätruis 3 500 4 000 4 500 Kevätrypsi, kevätrapsi, syysrypsi, syysrapsi, ruistankio 2 000 2 250 2 500 Lisätyppi, kg/ha/v +10 +20 +30 +10 +20 +30 +10 +20 +30
Nurmet
Typpilannoituksen enimmäismäärät, kg/ha/v
Etelä- ja Keski-Suomi Levitysaika NURMET Monivuotiset nurmet, yksivuotinen raiheinä, vihantavilja ja raiheinä tai muu nurmikasvi Korjattaessa kaksi satoa Korjattaessa kolme tai useampia satoja Laidun (moni- tai yksivuotiset laidunnurmet) Vihantavilja, kokovilja Kokovilja: syys- ja ruisvehnä Kevätlevitys Syksyllä Keväällä Viljavuusluokka Muut nurmikasvustot NURMEN PERUSTAMINEN Perustaminen keväällä Perustaminen suojakasvin kanssa Perustaminen ilman suojaviljaa Perustaminen kesällä Perustaminen syksyllä Luonnonhoitopellon, viherlannoitusnurmen ja monivuotisen kesannon perustaminen SIEMENNURMET Kevätlevitys Kevätlevitys 2. levitys Perustamisvaiheessa Syyslevitys 10.9. mennessä 80 30 60 30 50 110 Korkeintaan kasvilajikohtaisen taulukon typpimäärä suojakasville. 80 30 60 30 50 110 70 30 50 30 40 60 80 30 60 30 50 90 80 30 60 30 50 80 70 30 40 30 40 40 200 200 160 200 200 160 Savi- ja hiesumaat Karkeat kiv. maat Eloperäiset maat Savi- ja hiesumaat Pohjois-Suomi Karkeat kiv. maat Eloperäiset maat
240 200 120 30 140 120
230 200 100 30 130 100
190 170 90 20 70 90
230 170 100
230 170 90
190 150 80
Syyskylvöisillä kasveilla lisätyppeä ei saa antaa kylvövuoden syksyllä. Satotasokorjaus voidaan tehdä lineaarisesti.
Fosforilannoituksen enimmäismäärät, kg/ha/v
100
90
80
Ruis, vehnä, öljykasvit, palkokasvit Ohra Kaura, nurmikasvien siemenviljely Ohra, kaura, vehnä, seosvilja
32 34 28 31
24 26 20 23
20 22 16 19
12 14 8 11
8 10 4 7
Lannoitusmäärien perusteena on rukiila satotaso 3 000 kg/ha/v, muilla viljoilla 4 000 kg/ha/v ja öljykasveilla 1 750 kg/ha/v. Jos saavutettu satotaso on 25 % suurempi, taulukon määriin voi lisätä 3 kg/ha/v. Jos saavutettu satotaso on 50 % suurempi, taulukon määriin voi lisätä 6 kg/ha/v. Jos taulukossa ei ole fosforille arvoa, satotasokorjausta ei saa tehdä.
Kaliumin tarve, kg/ha/v
Viljavuusluokka
Fosforilannoituksen enimmäismäärät, kg/ha/v
Viljat, öljykasvit, herne - oljet peltoon - oljet korjattu - suojavilja 60 90 90 50 70 70 30 50 50 20 40 40 10 20 20 10 10 Kokoviljasäilörehu Nurmen perustaminen suojakasvin kanssa Nurmen perustaminen keväällä ilman suojaviljaa, kesällä tai syksyllä Nurmi keväällä ennen kesäperustamista Yksivuotiset rehunurmet Monivuotinen nurmi - laidun - muut rehunurmet 32 40 24 32 16 24 8 16 8 40 52 36 16 40 32 44 32 12 32 24 36 28 8 24 16 28 24 4 16 12 12 20 15 Viljavuusluokka
Huono
Huononlainen
Välttävä
Tyydyttävä
Hyvä
Korkea
Tarkista kasville sallitut lannoitusmäärät lohkokohtaisesti ympäristötuen ehdoista.
Huono
Huononlainen
Välttävä
Tyydyttävä
Hyvä
Korkea
Tarkista kasville sallitut lannoitusmäärät lohkokohtaisesti ympäristötuen ehdoista. Jos taulukossa ei ole fosforille arvoa, satotasokorjausta ei saa tehdä.
40
© Yara
© Yara
41
Mukula- ja juurikasvit
Typpilannoituksen enimmäismäärät, kg/ha/v
Etelä- ja Keski-Suomi Levitysaika Sokerijuurikas Tärkkelysperuna, satotaso 35 t/ha Tärkkelysperuna, satotaso 40 t/ha Varhaisperuna Varhaisperuna + kerääjäkasvi Muu peruna, satotaso 35 t/ha Muu peruna, satotaso 40 t/ha Kevätlevitys Kevätlevitys Kevätlevitys Kevätlevitys Kevätlevitys Kevätlevitys Kevätlevitys Savi- ja hiesumaat 140 105 120 60 80 85 100 Karkeat kiv. maat 140 105 120 60 80 85 100 Eloperäiset maat 120 70 80 60 80 60 70 105 120 60 80 85 100 105 120 60 80 85 100 70 80 60 80 60 70 Savi- ja hiesumaat Pohjois-Suomi Karkeat kiv. maat Eloperäiset maat
Kaliumin tarve, kg/ha/v
Viljavuusluokka
Fosforilannoituksen enimmäismäärät, kg/ha/v
Viljavuusluokka 10 30
Siemenheinä Kokovilja säilörehuksi ja nurmen perustaminen suojaviljaan Monivuotiset nurmet - säilö- ja tuorerehunurmet, 3 satoa* Kevätlevitys 2. sadolle 3. sadolle - säilörehunurmet, 2 satoa* Raiheinä, vihantaviljat Kevätlevitys 2. sadolle Kevätlevitys 2. sadolle 3. sadolle Niittonurmi Laidunnurmi - 3 lannoituskertaa Kevätlevitys 2. sadolle 3. sadolle - 4 lannoituskertaa* Kevätlevitys 2. sadolle 3. sadolle 4. sadolle Kevätlevitys 2. sadolle
70 120
55 90
40 70
30 50
Peruna Sokerijuurikas
70 63
70 63
70 60
55 43
35 26
20 14
50 60 60 70 90 50 70 70 70 90 40 50 50 40 40 40 30
40 60 60 50 80 40 60 60 50 80 30 40 50 30 30 40 30
30 50 50 40 70 30 50 50 40 70 20 40 40 20 30 30 20
10 40 40 10 50 20 30 40 10 50 30 20 30 30 20 30
Jos taulukossa ei ole fosforille arvoa, satotasokorjausta ei saa tehdä.
Kaliumin tarve, kg/ha/v
Viljavuusluokka
Ruoka- ja ruokateollisuusperuna Tärkkelysperuna Siemenperuna, varhaisperuna Sokerijuurikas, karkeat kiv. maat ja eloperäiset maat - naatit kynnetty peltoon - naatit korjattu Sokerijuurikas, savimaat - naatit kynnetty peltoon - naatit korjattu 10 20 10 10
240 140 210
240 140 210
180 110 160
130 90 115
90 60 80
<65 <40 <55
220 380 315 445
135 295 160 300
60 220 40 180 85 10 145 60 5
30 40 10 20 30 20
10 30
Magnesiumin tarve, kg/ha/v
Viljavuusluokka
Lisää kaliumlannoitusta 20 kg/ha kolmannen vuoden ja sitä vanhemmille nurmille, ei kuitenkaan laidunnurmille. Jos käytät karjanlantaa nurmen perustamisen yhteydessä, vähennä seuraavan kevään kaliumsuosituksesta 20 kg/ha. Poutakausina on savimailla hyvä välttää voimakasta kaliumlannoitusta. * Jos säilörehun kaliumpitoisuus on yli 25 g K/kg ka, voi seuraavan kevään kaliumlannoitusta vähentää 1020 kg K/ha. Huono Huononlainen Välttävä Tyydyttävä Hyvä Korkea
Peruna, sokerijuurikas
60
50
40
20
Huono
Huononlainen
Välttävä
Tyydyttävä
Hyvä
Korkea
Tarkista kasville sallitut lannoitusmäärät lohkokohtaisesti ympäristötuen ehdoista.
Tarkista kasville sallitut lannoitusmäärät lohkokohtaisesti ympäristötuen ehdoista.
42
© Yara
© Yara
43
Viljavuustutkimuksen tulkinta
Viljavuusluokka*
Kalsiumin tarve, kg/ha/v
Viljavuusluokka
Maan ominaisuus ja maalajiryhmät Happamuus, pH
Multavuus
Huono
Huononlainen
Välttävä
Tyydyttävä
Hyvä
Korkea
Arveluttavan korkea
Peruna
126
95
63
Savimaat
Natriumin tarve, kg/ha/v
Natriumluku, mg/l Sokerijuurikas Naatit kynnetty, kevyet maat Naatit kynnetty, savimaat Naatit korjattu, kaikki maalajit 010 90 85 140 1030 70 65 120 3050 45 40 85 5070 20 15 70 50 15 70100 100150 Yli 150
Karkeat kivennäismaat
Multamaat Turvemaat Kalsium (Ca), mg/l Savimaat Karkeat kivennäismaat Eloperäiset maat Fosfori (P), mg/l Savimaat Karkeat kivennäismaat (hiesu, hiue, hiekat) Karkeat kivennäismaat (hiedat, moreenit)
vm m rm erm vm m rm erm
5,4 5,2 5,0 4,8 5,1 5,0 4,9 4,7 4,6 4,4 1000 400 600
5,8 5,6 5,4 5,2 5,5 5,4 5,3 5,1 5,0 4,8 1500 800 1000 4,0 3,5 3,0 7,0 6,0 5,0 5,0 4,5 4,0 4,0 2,7 100 70 50 150 80 80 1:40 1:5 6 40 30
6,3 6 5,8 5,6 5,9 5,8 5,7 5,5 5,4 5,2 2000 1400 1600 8,0 7,0 6,0 13 12 10 10 9,0 8,0 8,0 5,3 200 120 80 200 120 120 1:20 1:3 10 60 45
6,7 6,4 6,2 6,0 6,3 6,2 6,1 5,9 5,8 5,6 2600 2000 2600 15 14 12 22 20 18 18 17 15 15 10 300 200 150 400 200 200 1:10 1:2 15 80 60
7,2 6,9 6,6 6,4 6,7 6,6 6,5 6,3 6,2 6,0 3600 2600 3600 25 23 20 35 33 30 30 28 25 22 15 500 350 250 600 400 400 1:5 1:1 50
7,6 7,3 7,0 6,8 7,1 7,0 6,9 6,7 6,6 6,4 5600 4000 5600 40 40 40 50 50 50 50 50 50 30 20 800 500 400 1:2
Muut peltokasvit
Typpilannoituksen enimmäismäärät, kg/ha/v
Etelä- ja Keski-Suomi Levitysaika Ruokohelpi energiakäyttöön Perustamisvuonna Satovuosina MUUT PELTOKASVIT Kevätlevitys 60 90 110 60 80 100 40 60 60 60 80 100 50 80 90 40 60 60 Savi- ja hiesumaat Karkeat kiv. maat Eloperäiset maat Savi- ja hiesumaat Pohjois-Suomi Karkeat kiv. maat Eloperäiset maat
Eloperäiset maat (muut paitsi rahkaturve) Rahkaturve Kalium (K), mg/l Savimaat (ei liejusavet) Liejusavi, hieta, moreenit (ei hiekkamoreenit), hiesu, hiue, multamaa Hiekka, hiekkamoreenit, turve Magnesium (Mg), mg/l Savimaat Karkeat kivennäismaat Eloperäiset maat Suhde Mg:Ca Suhde Mg:K Rikki (S), mg/l Kaikki maalajit Natrium (Na), mg/l Savimaat Muut maalajit Maan hivenravinnepitoisuuksien tulkinta Boori (B), mg/l 1) Savimaat Muut maalajit Kupari (Cu), mg/l Kivennäismaat Eloperäiset maat 2) Mangaani (Mn), mg/l pH-korjattu, kaikki maalajit Sinkki (Zn), mg/l Kaikki maalajit Molybdeeni (Mo), mg/l Kaikki maalajit
1)
vm m rm,erm vm m rm,erm vm m rm, erm
2,0 2,0 1,5 3,0 3,0 2,5 2,5 2,5 2,0 2,0 1,3 60 40 30 100 50 50 1:80 1:10 3 20 15
Fosforilannoituksen enimmäismäärät, kg/ha/v
Viljavuusluokka
150
Kuitupellava Ruokohelpi perustamisvuonna Ruokohelpi satovuonna Luonnonhoitopellon, viherlannoitusnurmen ja monivuotisen viherkesannon perustaminen Muut kasvit
32 50 30 28 30
24 40 20 20 20
20 30 15 16 15
12 20 10 8 10
8 10 5 4 5
0,3 0,2 1,0 1,0 6 1,0 0,01
0,5 0,4 1,5 1,5 12 1,5 0,02
0,8 0,6 2,7 2,7 25 2,0 0,03
1,2 0,9 5,0 5,0 75 6,0 0,06
1,7 1,3 10 10 250 20 0,2
2,5 2,0 20 20 1000 50 0,5
Huono
Huononlainen
Välttävä
Tyydyttävä
Hyvä
Korkea
Tarkista kasville sallitut lannoitusmäärät lohkokohtaisesti ympäristötuen ehdoista.
* Lukuarvo ilmoittaa kunkin luokan ylärajan. Raja-arvot kuuluvat ylempään viljavuusluokkaan. Kun maan pH on yli 6,6, boorin luokkarajoja korotetaan 0,1 mg/l. Kun maan pH on yli 6,9, boorin luokkarajoja korotetaan 0,2 mg/l. 2) Kun maan pH ylittää 5,2, vähennetään kuparin lukuarvosta 1,0 mg/l. Kun maan pH on yli 5,7, alennetaan kuparin viljavuusluokkaa yhdellä luokalla. 44 © Yara © Yara 45
Lannoitteet ja tulipalo
Yara Suomen lannoitteet eivät syty palamaan ilmiliekillä eikä liekitön palaminenkaan (terminen hajoaminen) etene YaraMila-lannoitteessa. Mikäli ne kuitenkin muun tulipalon yhteydessä kuumentuvat yli 200 °C:n lämpötilaan, ne voivat kehittää myrkyllisiä kaasuja. Jos tiedät tai epäilet, että tulipalossa on mukana lannoitteita, ilmoita siitä palokunnalle. Älä hengitä palokaasuja. Käytä lannoitepalon sammutukseen vettä.
Reklamaatiot lannoitteista
Tarkasta lannoitteiden tullessa tilalle, että tuotelaadut ja -määrät täsmäävät tilauksen kanssa. Reklamaatio on tehtävä heti rahdin kuljettajalle ja tuotteen myyjälle tavaraa vastaanotettaessa, jos toimitus ei vastaa tilausta, tavara on vähentynyt tai vahingoittunut. Reklamaatio on tehtävä 5 päivän kuluessa tavaran vastaanotosta, jos vähentyminen tai vahingoittuminen ei ole vastaanotettaessa ulkoisesti havaittavissa.
Lannoitteiden kuljetus ja käsittely
Yara Suomi vastaa tuotteen lannoitelain ja lannoitteen tuoteselostuksen mukaisesta laadusta edellyttäen, että tuote on varastoitu ohjeiden mukaan. Tuotteen laadusta voi tehdä huomautuksen vuoden sisällä tavaran toimituksesta, kuitenkin viimeistään 14 vuorokauden kuluttua virheen havaitsemisesta. Huomautuksen aiheesta on aina esitettävä näyttö.
Suursäkkien käsittely Kuljettaminen
Lannoitteet lastataan tehtaalla puhtaisiin ajoneuvoihin. Vastuu lavan puhtaudesta on kuljettajalla. Suursäkit lastataan vain yhteen kerrokseen, sillä säkin valmistaja ei takaa kaadetun säkin kestävyyttä. Säkit tulee asettaa aina sileälle alustalle, eikä niitä saa vetää tai liu'uttaa pohjaa pitkin. Kuormat on peitettävä kuljetuksen ajaksi, sillä ajoviima voi painaa vettä säkkien sisälle, mikä voi aiheuttaa hankaluuksia myöhemmässä varastoinnissa. Kuljetus peittämättä heikentää myös suursäkkien kahvojen lujuutta. Kuormien peittämistä valvotaan tehtailla. Ole aina varovainen nostaessasi suursäkkejä ja käytä lukittavaa nostokoukkua, jossa ei ole teräviä kulmia. Älä koskaan mene riippuvan taakan alle. Käytä suursäkkien avaamiseen suursäkkiveistä tai muuta pitkäteräistä työkalua niin, että et itse joudu menemään riippuvan säkin ja työkoneen väliin. Jos varastossasi on yli vuoden vanhoja suursäkkejä, noudata erityistä varovaisuutta niitä nostaessasi. Rikkoutuneita tai muuten vahingoittuneita suursäkkejä ei pidä nostaa pelkästään kahvasta. Nostettaessa pitää noudattaa erityistä varovaisuuta.
Lannoitteiden käytössä huomioitavaa
Tee kiertokoe vuosittain jokaiselle käytössäsi olevalle lannoitelajikkeelle ennen kylvöä. Näin varmistat lannoitteiden oikean käyttömäärän hehtaarille. Lannoitesäiliön päällä on käytettävä verkkoa, joka estää varastoinnissa lannoitteisiin mahdollisesti muodostuneiden paakkujen pääsemisen tukkimaan lannoitevantaita.
Varastointi
Paras varastopaikka lannoitteille on kuiva ja katettu tila, jossa säkit säilyvät ehjinä ja kuivina. Jos varastoit lannoitteet ulkona, valitse varastopaikaksi mahdollisimman kuiva paikka, joka on varjossa ja muuta ympäristöä ylempänä. Laita suursäkkien alle kuormalava tai vastaava alusta ja peitä aina kaikki lannoitteet huolellisesti, sillä auringonvalon UV-säteily haurastuttaa säkkimateriaalia, jos säkit altistuvat säteilylle riittävän pitkään. Jos joudut pinoamaan lavoja päällekkäin, varmista, että pino ei pääse kaatumaan. Oikein varastoituna lannoitteet säilyttävät alkuperäiset ominaisuutensa useita vuosia. Säkkimateriaalin mahdollisen haurastumisen vuoksi Yara Suomi takaa
Pakkausten uusiokäyttö
niiden käyttökelpoisuuden kuitenkin vain yhden vuoden ajan perustuen säkkivalmistajan omaan takuuseen. Pidä lannoitteet sekä tyhjät lannoitesäkit poissa lasten ja kotieläinten ulottuvilta. Älä varastoi lannoitteita yhdessä poltto- tai voiteluaineiden tai muiden palavien aineiden kanssa. Avotulen teko ja tupakointi lannoitevarastossa on kielletty. Älä käytä varastossa irrallisia valaisimia (ns. roikkalamppuja), jotka voivat lannoitesäkkien päälle pudotessaan kuumentaa lannoitteita. Käytä aina ensin vanhimmat lannoitteet, mikäli se on mahdollista. Ravista mahdollinen kondenssivesi pois säkkien päältä ennen kuin avaat säkin ja otat lannoitteet käyttöön. Lannoitepakkaukset ovat polyeteeni- ja polypropeenimuovia. 4H-nuoret keräävät tyhjiä säkkejä, suursäkkejä ja lavahuppuja uusiomuoviksi tai energiakäyttöön.
46
© Yara
© Yara
47
Pelto kasvukuntoon
maalajin mukaan. Karkealla vähämultaisella kivennäismaalla yhden viljavuusluokan nostamiseen tarvitaan 2 tonnia kalkkia lyhyehköin välein, sitä vastoin runsasmultaisen aitosaven yhden luokan nostamiseen tarvitaan 9 tonnia kalkkia hehtaarille.
vaikutusta: se nostaa maan pH-lukua 0,20,4 yksikköä käyttömäärästä ja maalajista riippuen. Biotiitin sisältämästä kaliumista liukenee ensimmäisen viiden vuoden aikana noin 2/3. Biotiitillä voidaan lisätä vähäkaliumisten maiden varastokaliumin määrää. Nurmen perustamisen yhteydessä käytettynä Biotiitti tasapainottaa nurmirehun kivennäisainekoostumusta. Biotiitti vaikuttaa parantavasti myös maan fysikaalisiin ominaisuuksiin, se nostaa maan ravinteiden varastointikykyä, mutta ei nosta johtolukua. Ominaisuudet Neutralointikyky Nopea neutralointikyky Kalium (happoliukoinen) Magnesium Kalsium Hienousaste alle 2 mm alle 0,15 mm Kosteus Käyttömäärät perunalle: 815 tn/ha viljavuustutkimuksen mukaan. Biotiitti sopii käytettäväksi myös perunalle ja mansikalle perustamisen yhteydessä, ruokohelpille sekä luomuviljelyyn.
seen viljelyyn fosfori-, kalium-, kalsiumja magnesiumlannoitteena sekä pH:n nostoon. Ominaisuudet Neutralointikyky Nopea neutralointikyky Kalium (happoliukoinen) Fosfori Magnesium Kalsium Hienousaste alle 2 mm alle 0,15 mm Kosteus
Calsiniitti S
Calsiniitti S on uutuus maanparannukseen sekä kalsium- ja rikkilannoitukseen. Tuote sisältää kalsiumia 23 % sekä rikkiä 18 % ja soveltuu kalsiumlannoitteeksi nurmelle ja perunalle sekä rikin lähteeksi öljykasveille ja viljoille. Tuote parantaa maan mururakennetta ja edistää siten maan vesitaloutta sekä ravinteiden hyväksikäyttöä, mutta ei nosta pH:ta. Calsiniitti S:n käyttö pidättää liukoista fosforia ja edistää fosforin käyttökelpoisuutta. Calsiniitti S sopii kalsiumlannoitteeksi nurmilohkoille, joilla pH on jo riittävällä tasolla. Näillä lohkoilla kalkitus ei toimi kalsiumpitoisuuden nostajana yhtä tehokkaasti kuin Calsiniitti S. Calsiniitti S kokonaisfosfori (P) on 2 kg/tn, joka on otettava huomioon lannoitusta suunniteltaessa
Siilinjärven magnesiumpitoinen kalkki
Magnesiumpitoinen kalkki on hienoksi jauhettu puhdas luonnontuote. Vaahdotusmenetelmällä rikastettu kalkki on entistä hienojakoisempaa, ja sen nopea neutralointikyky on 24 prosenttia. Tuote on tasalaatuinen eikä se pölyä levitettäessä. Se sisältää myös runsaasti kalsiumia, joten tuote sopii kalsiumlannoitteeksi esimerkiksi nurmiviljelyssä lohkoilla, joissa on myös pH:n nostotarvetta. Kalkitus vähentää maan happamuutta ja lisää ravinteiden käyttökelpoisuutta. Hyvin kalkittu, runsasmultainen maa varmistaa ravinteiden, kuten typen, tasaisen vapautumisen kasvukauden aikana. Kalkitulla pellolla saadaan kaikki annetut tuotantopanokset tehokkaaseen käyttöön. Kalkitussa maassa myös pieneliötoiminta vilkastuu; sen ansiosta vanha kasvijäte hajoaa nopeammin ja taudinaiheuttajat tuhoutuvat. Lisäksi kalkin kalsium murustaa maata. Liika vesi valuu muruväleistä pois ja juurilla on tilaa kasvaa laajalle alueelle veden ja ravinteiden hakuun. Erityisen tärkeää kalkituksesta huolehtiminen on nurmenviljelyssä, sillä nurmilohkon pH alenee nopeasti jopa yhdellä yksiköllä kolmessa vuodessa. Kalkitus lisää kalsiumin, magnesiumin ja fosforin pitoisuuksia rehussa. Ruokinnan kannalta kalkitus tasapainottaakin rehun kivennäiskoostumusta. Maan magnesium- ja kalsiumvarojen lisääjänä kalkitus on ehdottomasti edullisin tapa! Kalkituksesta kannattaa huolehtia säännöllisin väliajoin, sillä liian suuri kertaannos voi heikentää hivenravinteiden ja fosforin käyttökelpoisuutta kasveille. Peruskunnostukseen, jota tarvitaan juuri raivatuilla pelloilla, suurin suositeltava kerta-annos on 9 t/ha. Tämän alkukalkituksen jatkoksi kannattaa suunnitella useamman vuoden kalkitusohjelma Ominaisuudet Neutralointikyky Nopea neutralointikyky Magnesium vähintään Kalsium Hienousaste alle 2 mm alle 0,15 mm Kosteus Käyttömäärät: 39 tn/ha viljavuustutkimuksen mukaan. 33 24 3 28 100 75 69 % % % % % % %
18 2 4 1 8 11 98 30 69
% % % % % % % % %
13 1 5 10 7 98 21 46
% % % % % % % %
Käyttömäärät: 1015 tn/ha kolmen vuoden välein viljavuustutkimuksen mukaan.
Apatiitti
Apatiitti soveltuu fosforilannoitteeksi luonnonmukaiseen viljelyyn sekä ravinteeksi kompostiin ja kuivikelantaan. Ominaisuudet Fosfori Vesiliukoinen fosfori Kalsium Hienousaste alle 0,06 mm alle 0,1 mm alle 0,3 mm Kosteus 14 0 34 40 60 95 79 % % % % % % %
Ominaisuudet Kokonaisfosfori Kalsium Rikki Hienousaste alle 2 mm alle 0,15 mm Kosteus
0,02 23 18 100 80 n. 15
% % % % % %
Biotiitti
Biotiitti on hidasliukoista kaliumia (5 %) sisältävä maanparannusaine, joka sopii kalium-, magnesium- ja kalsiumlannoitukseen. Tuotteella on myös kalkitus-
Bio-Apatiitti
Bio-Apatiitti on apatiitin ja biotiitin mekaaninen seos, joka sopii luonnonmukai-
Käyttömäärät: Luonnonmukaisessa viljelyssä 1 0003 000 kg/ha joka viides vuosi, palkokasveille 500800 kg/ha.
Käyttömäärät: Käyttömäärä 35 tn/ha, joka 24 vuosi (karkeille maille sekä perunalle vähemmän ja useammin).
48
© Yara
© Yara
49
FarmitNetWisu
Muistiinpanoja
FarmitNetWisu on internetpohjainen viljelysuunnitteluohjelmisto. Ohjelmaa käytetään internetin ja nettiselaimen välityksellä. Siksi ohjelma on käytettävissä joustavasti kaikkialla, missä on nettiyhteys, eikä käyttö rajoitu vain kotikoneeseen. Käyttäjän ei tarvitse huolehtia varmuuskopioinnista, vaan ohjelma tekee uuden varmuuskopion esimerkiksi aina kun ohjelma avataan tai suljetaan. Suunnittelua tehdessä varmuuskopion voi tallettaa aina tarvittaessa. Myös päivitykset hoituvat automaattisesti. Näin esimerkiksi tukimuutokset tulevat käyttöön ohjelmaan aina mahdollisimman nopeasti.
Valtuutustoiminnon avulla neuvojalle voidaan antaa pääsy ohjelmaan. Koska FarmitNetWisu toimii netin välityksellä, voi valtuutettu neuvoja antaa etäneuvontaa. Tämä tuo uudenlaista joustavuutta viljelijän ja neuvojan väliseen yhteistyöhön. Neuvoja voi esimerkiksi antaa ohjeita nopeasti kasvukauden aikana akuutteihin kysymyksiin. FarmitNetWisuun voidaan liittää karttaaineisto, jolloin pinta-alojen suunnittelu tehostuu. Suunnitteluvaiheessa voidaan piirtää kartalle tulevat kasvulohkot. Selville saadaan tarkat pinta-alat lannoiteja siemenmenekkiä varten. Rajojen piirtäminen helpottuu, kun lohkorajoja voidaan tarkastella peruskartta-aineiston päällä. Uudet käyttäjät voivat tilata lohkorajat valmiiksi ohjelmaan. Myös maanäyteottojen suunnittelu ja kohdistaminen helpottuvat karttatoiminnallisuuden avulla. FarmitNetWisu sisältää lannoitussuunnittelukomponentin, jota ei muissa ohjelmissa ole. Kasvuohjelman lannoitussuosituksen avulla voidaan aikaisempien vuosien sato-, laatu-, ja lannoitustietojen pohjalta laskea uuden sadon typpilannoitustarve. Tästä on etua esimerkiksi mallasohran ja kevätvehnän viljelyssä.
Sähköinen jäljitettävyys on tulevaisuuden laatutyötä. FarmitNetWisuun tallennetut viljelysopimukset ja myyntierät voidaan toimittaa viljan ostajalle. Sopimuskumppani voi sähköisesti tallentaa tietoja (kuten analyysit, vastaanottotiedot, määrä- ja laatutiedot). Kohdistamalla myyntierät vastaan otettuun viljaan rakennetaan sähköisesti aukoton laatuketju lohkolta teollisuuteen. Sopimuskumppanille on mahdollista antaa rajatut lukuoikeudet sopimuslohkojen osalta. FarmitWisun tai Wisu pc-ohjelman käyttäjien vanha lohkokirjanpito voidaan siirtää suoraan FarmitNetWisuun. Sähköinen tukihaku oli mahdollista ensimmäistä kertaa viime keväänä. FarmitNetWisusta saat lähetettyä mm. tilasi kasvulohkolomakkeen 102B suoraan, ilman että niitä tarvitsee manuaalisesti kirjoittaa uudelleen viranomaisen järjestelmään. Ohjelmaan on myös tarjolla kännykkäliittymä. FarmitNetWisuun voi syöttää matkapuhelimella jo pellolla esimerkiksi päivämäärätiedot, pinta-alat ja levitysmäärät, mikäli ne ovat viljelysuunnitelmaan nähden muuttuneet.
50
© Yara
© Yara
51
Yara Suomi Oy Mechelininkatu 1a PL 900, 00181 Helsinki puh. 010 215 111 www.yara.fi
Pidätämme oikeuden muuttaa tässä tuoteoppaassa esitettyjä tietoja.
PunaMusta/5/2009/ 90 000